Aloitettiin kiinteiden maistelut kun Gigi oli nelikuinen. Testattiin aina parin päivän ajan samaa makua, ihan teelusikallisen verran ja siirryttiin seuraavaan. Lähes välittömästi kävi ilmi, että äidin tai isän lusikalla antama ruoka ei kelvannut. Piti saada lusikka omaan käteen ja sohia sillä pitkin naama, kunnes suu löytyi. Ja sen löydyttyä irvisteltiin, ihmeteltiin ja purskautettiin kaikki ulos. Aina uudestaan ja uudestaan, makujen vaihtuessa ja viikkojen kuluessa. Koska Gigi niin selvästi osoitti haluavansa tehdä itse, päädyttiin lopulta antamaan sormiruokaa. Nyt on maisteltu sitä kautta erilaisia lihapötköjä, kasviksia ja hedelmiä. Ja silti, tuntuu että ainut mikä kelpaa on kurkku. Sitä rouskutellaan kahdella pienellä hampaalla tyytyväinen virne kasvoilla. Muita katsellaan ja kosketellaan, laitetaan suuhunkin satunnaisesti mutta ei samalla tohinalla kuin kurkkua.

Olen kuunnellut muiden äitien keskusteluja vauvojen ruokailusta ja tähän mennessä tuntuu että kaikkien vauvat ovat syöneet heti alusta alkaen hyvin. Ja luonnollisesti, stressikäyrä on alkanut nousemaan kun meillä ei edelleenkään kelpaa puurot eikä soseet. Ja kun niistä puuroista touhotetaan vähän joka välissä, että pitäisi saada iltaisin ja aamuisin ja että yöt sujuisi varmasti paremmin jos niitä puuroja jne. Tiedän ettei kannata eikä saa verrata muihin, mutta kyllä mä vähän mietin että saako tuo napero kaiken tarvitsemansa siitä kurkusta ja äidinmaidosta kun hän heiluu energisenä aamusta iltaan.

No, pikkuhiljaa. Mutta kyllä tää silti vähän stressaa.