Mä olen viime aikoina eksynyt lukemaan paljon äitiyteen ja sitä koskevaan kritisointiin liittyviä juttuja. Muun muassa Irene kirjoitti tästä alati puhuttavasta aiheesta ja nyökyttelin läpi tekstin. Ennen lapsen saamista liityin muutamiin vauva-aiheisiin keskusteluryhmiin ja jo tuolloin tuli hieman yllätyksenä, kuinka julmia äidit toisilleen olivat. Itse en ollut miettinyt moniakaan asioita etukäteen, kuten imetystä, nukkumisjärjestelyitä tai vauvan hoitoon laittamista, ajattelin että mennään tilanteen ja vauvan mukaan. Mutta koska äitiysloma antoi puitteet luppoajalle, päädyin tuijottamaan keskusteluja turhankin pitkiksi ajoiksi ja pieni paniikki nosti päätään.  

Aaa okei, täytyy siis toimia niin, näin ja noin että olen sitten paras mahdollinen äiti.  

Koin myös hieman ristiriitaiseksi sen, että joka tuutista toitotettiin lapsentahtisuutta, mutta sitten kuitenkin annettiin varsin selkeitä ohjeita miten tulisi toimia missäkin tilanteessa. Kun vauva syntyi, ei sattuneista syistä ollutkaan – onneksi – enää aikaa miettiä näitä ohjeita ja neuvoja. Tutustuminen omaan lapseen kesti ja kestää toki edelleen, mutta ymmärsin, että tämä meidän tyttö on ainut laatuaan eikä me voida noudattaa orjallisesti niitä jollekin toiselle ainoita oikeita tapoja toimia.

Me ollaan kokeiltu ja lopulta luotu omat tapamme, mitkä toimii juuri meidän vauvan kohdalla ja olen vahvasti sitä mieltä, että se on ainoa oikea ratkaisu, ihan jokaisen kohdalla. Kun yhdellä toimii vyöhyketerapia vatsavaivoihin, ei se välttämättä toisella toimi. Yhden vauva nukkuu parhaiten perhepedissä ja toinen saa parhaat unet omassa sängyssään. Toisen vauva on arempi ja herkempi vierastamaan ja toisen kädet puolestaan hamuaa uusia kasvoja tutustuakseen niihin. Toinen jää mielellään muutamaksi tunniksi isovanhempien hoitoon ja toinen kaipaa vain vanhempiensa lähelle. Ja koska näin, eihän mitenkään voi olla yhtä oikeaa ratkaisua syöttämisen, nukuttamisen tai hoitoon viemisen suhteen. Jokainen äiti kuitenkin pyrkii tekemään kaikkensa ollakseen paras mahdollinen roolissaan ja osa sitä on se, että osaa toimia oman lapsen tarpeiden mukaan, ei ennalta määrättyjen ohjeiden.