Yksinolo on ihanaa. Tuntuu että lataudun ihan eri tavalla, kun saan olla hetken vain itseni seurassa. Joskus aikoinaan saatoin kokea ahdistavana sen, ettei ollut suunnitelmia joka hetkelle ja jouduin viettämään aikaa yksin. Vanhemmiten ajattelen ihan päinvastoin; liian paljon suunnitelmia liian lyhyen ajan sisällä aiheuttaa ähkyn. Ja paras tapahan viettää omaa aikaa on tietenkin tilata sushia, kaataa lasiin kylmää Etelä-Afrikkalaista valkoviiniä ja tuijottaa hyvää sarjaa.

Rakastan Ranskaa. Sen ruokaa, viiniä ja arkkitehtuuria. Äitini lapsuuden ystävä on asunut kymmeniä vuosia Nizzan kupeessa ja ollessani pieni, matkustettiin aina kesäisin sinne. Vietettiin myös muutama vuosi sitten parhaan ystäväni kanssa yksi parhaista reissuista Nizzassa; vuokrattiin Airbnb kämppä vanhasta kaupungista, mikä osoittautui hieman tunkkaiseksi mutta boheemin sympaattiseksi. Nukuttiin parvella kattoikkuna auki päiviä ja öitä riepovan helteen takia ja oltiin aamuisin täynnä hyttysen puremia. Koko loman aikana satoi kerran ja silloin todellakin satoi. Ranskalaisen rouvan asunto ei ollut kovin vedenpitävä, sillä sateen alkaessa, alkoi vettä tippumaan katosta ja me siellä salamoiden välkkyessä aseteltiin kattiloita pitkin pöytiä, ettei vesi olisi kastellut koko kämppää.

Minulle on tehty silmien laserleikkaus kahdesti. Ensimmäisellä kerralla näkö huononi neljässä vuodessa lähtötilanteeseen ja toisella kerralla siihen meni pari vuotta. Harmittaa leikkauksiin syydetty raha ja se, että ne hemmetin lasit ja piilarit on edelleen käytössä. Jo kahdesti leikattua ei ilmeisesti enää voi kolmatta kertaa leikata, joten nelisilmänä mennään jatkossakin.

Pelkään vettä. Enkä voi sanoa osaavani edes uida kunnolla. Ala-asteella keksin kaikki mahdolliset selitykset flunssasta klooriallergiaan, ettei tarvinnut osallistua liikuntatunneilla uintiin. Lopulta kun oli pakko suorittaa jokin tietty matka, että pääsin luokalta (siis nyt jälkikäteen mietittynä, olisinko ihan oikeasti jäänyt luokalle, jos en olisi saanut uitua 200 metriä?!) sanoi äitini, että jos sen teen, ei minun enää koskaan tarvitse uida. Sen voimalla selvisin, mutta muisto aiheuttaa edelleen puistatuksia. Nykyisin pitäydyn vesijuoksussa, koska kelluttava vyö.

Näen paljon unia. Lähes joka unessa matkustan joko raitiovaunulla, junalla tai bussilla. Tai olen raskaana. Lähes viikoittain näen myös unen, jossa vaellan metsässä. Usein näihin kulkuväline-uniin liittyy painajaismainen fiilis ja olen jotain paossa tai piilosilla. Aamuisin ei ole mikään raikkain olo paettuani ensin henkeni edestä ja siinä välissä aina herättyäni syöttämään vauvaa. Olisi hauska tietää, miksi juuri näillä teemoilla mennään joka yö ja mitä ne mahtaa tarkoittaa.