Raskausaikana oli jo merkkejä ilmassa. Napakat, kivuliaat ja selkeät potkut. Malttamaton, kun päätti syntyä yhdeksän päivää ennen laskettua aikaa. Meillä asuu kotona pieni tyttö, joka syttyy pienillä puilla. Hän kertoo välittömästi ja kovaa, kun jokin ei miellytä. Jos syli on väärä, asento siinä huono tai ollaan oltu liian kauan samassa paikassa, tulee palaute.

Siinä oltiin kyllä ensimmäisillä viikoilla yhtä kysymysmerkkiä; Miksi vauva vaan huutaa? Mitä teen väärin? Sattuukohan vauvaan? Ei kai vaan koliikkia?

Kunnes vihdoin oppi ymmärtämään, että kyseessä on (vatsavaivojen lisäksi) puhtaasti vauvan temperamentti. Temperamentit kertoo lapsen persoonallisuudesta, joten näkyväthän ne luonnollisesti jo pienellä vauvalla. Meitä on niin moneen lähtöön; rauhallisia, iloisia, vilkkaita, vakavia ja tarkkailijoita. Ollaan yksilöitä kaikki, reagoidaan asioihin jokainen tavallamme ja sehän on se hienoin juttu.

Poimin temperamenttipiirteistä meidän tulisielulle kategorioista yhtäläisyyksiä:

Superaktiivinen vauva

• Viuhtoo lujaa jaloillaan ja käsillään (jo mahassa ollessaan…)
• Kiemurtelee pukiessa (sätkii minkä ehtii mutta voi kiitos untuvapussin keksijä!)
• Tutkii ympäristöään uteliaana (missä tahansa ollaan, pää pyörii kuin pienellä pöllöllä ja katse ahmii ympäristöä)

Turhautumis- ja ärtymisherkkä vauva

• Itkee paljon ja kovaa (vanhemmilla hallussa jo suhteellisen pitkä pinna tämän suhteen)
• Saattaa rauhoittua hitaasti – tai kuin taikaiskusta (lisää jälkimmäistä kiitos…)

Kun oppi ymmärtämään ja (ainakin välillä) käsittelemään sitä superaktiivista ja turhautumisherkkää vauvaa, tutustui hauskaan ja aivan mielettömän suureen persoonaan. Mielenkiinnolla odotan minkälainen tyttö tuosta natiaisesta kasvaakaan.