Kun hiukset lähtee

_MG_3974.jpg

Tammikuussa 2013 valmistauduin lentoon Balilta Suomeen. Lähtöpäivän aamuna tunsin olon väsyneeksi ja hieman kuumeiseksi, mutta pistin sen helteen piikkiin. Iltaa kohti olo muuttui, eikä suinkaan parempaan. Heikotti ja jännitti, nousisiko kuume kesken pitkien lentojen aikana.

Lento Balilta Kiinaan meni suhteellisen kivuttomasti, mutta Kiinassa, odotellessa jatkolentoa olo muuttui radikaalisti. Olin tutustunut Balilla kahteen suomalaiseen, joiden kanssa odottelin lentoa asemalla ja mietin vielä tänä päivänäkin, miten olisin pärjännyt ilman heitä. Tunsin kuumeen nousevan ja vuoroin tärisin kylmästä ja vuoroin olin hiestä märkä. Makasin odotusaulan penkeillä ja muistan, etten kyennyt kävelemään omin voimin. Ajattelin houreisena tajunnan rajamailla, että kuolen sinne. Kuumemittari poltteli laukussa, mutta en uskaltanut mitata kuumetta ja toisaalta, mitä se olisikaan auttanut. Selvisin kuitenkin koneeseen ja onnekseni sain tyhjän penkkirivin, johon valahdin lennon ajaksi. En juuri muista lennosta mitään, mutta se tuntui kestäneen ikuisuuden.

Ja ikuisuudelta tuntui kestävän myös vaihto Ranskassa, ennen lentoa Suomeen. Vihdoin matkatavarahihnoilla, rinkkaa odotellessa uskalsin kaivaa kuumemittarin laukusta, olisihan siitä jo suhteellisen lyhyt matka kotiin. Mittari pamahti näyttämään yli neljääkymmentäyhtä astetta ja tuloaulassa ilmoitin äidilleni, että kodin sijaan ajetaankin Haartmaniin päivystykseen. Verikokeiden jälkeen vahvistui dengue-kuume ja lähdin ambulanssin kyydissä Auroran sairaalan infektiosairauksien poliklinikalle. Sairastin dengue-kuumeen normaalia kuumeilua pahempana ja vietin sairaalassa vajaan viikon.

_MG_3979.jpg

Ja miten tämä kaikki liittyy hiusten lähtöön? Siten, että muutamien viikkojen jälkeen hiukset alkoivat lähteä. Ja niitä lähtikin sitten oikein urakalla. Sen lisäksi että dengue aiheutti useiden viikkojen ajaksi maksa-arvojen nousua ja yleiskunnon huomattavaa heikkenemistä, aiheutti se myös hiustenlähdön. Niin voi kuulemma joillekin käydä. Koska hiukseni eivät koskaan ole olleet normaalia paksummat, niiden lähtö todella tuntui ja näkyi.

Vuonna 2015 hiusten tilanne oli jo parempi, ei kuitenkaan entisellään. Söin ahkerasti vitamiineja ja ruoka-aineita, joiden luvattiin auttaa hiusten kasvuun, enkä rasittanut hiuksia väreillä. Vuoden lopulla lopetin hormonaalisen ehkäisyn ja muutamia kuukausia sen jälkeen huomasin olevani samassa tilanteessa kuin Balin jälkeen. Hiuksia lähti kuukausien ajan. Paljon.

_MG_3978.jpg

Raskausaikana monien hiusten kunto herää henkiin aivan uudella tasolla hormonitoiminnan muuttuessa ja niin myös minä olen saanut nauttia terveemmistä hiuksista kuin vuosiin. Syy, miksi palasin pohtimaan edeltäviä hiustenlähtöjä on se, että tiedostan joutuvani mahdollisesti jälleen samaan tilanteeseen. Raskauden jälkeen kun niillä on tapana jälleen lähteä ja nyt on jo havaittavissa ensimerkkejä siitä. Tämä kolme kuukautta synnytyksestä on ilmeisesti juuri se rajapyykki.

Turhamaista ja pinnallista ehkä, mutta uskallan väittää, että merkittävä hiustenlähtö voi olla monelle naiselle kolaus ja vaikuttaa itsetuntoon. Nyt kuitenkin jo kaksi ”radikaalia” hiustenlähtöä kokeneena, en asiaa stressaa. Lähtevät, jos lähtevät.  Etukäteen pelkääminen tuskin auttaa, saati muuttaa tulevaa ja sen sijaan nautin hyväkuntoisista hiuksista niin kauan, kun tätä iloa riittää.

Sanotaan ettei hiustenlähtöön juurikaan voi vaikuttaa, koska estrogeenin määrä elimistössä tippuu synnytyksen jälkeen, eikä siihen auta vitamiinit tai hiusseerumit. Mutta toisaalta, mitään haittaa terveellisestä ruokavaliosta ja hiuksia hellivistä tuotteista on ja hyvällä tuurilla ehkä selviää vähemmällä hiuskadolla?  Eli proteiinia, biotiinia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja A-, B- ja C-vitamiinia sisäisesti ja ulkoisesti; Amlan shampoojauhe ja hiusöljy. Shampoo on ollut käytössä pian vuoden ja on valehtelematta ehkä parhain löytö vuosiin. Se antaa päänahalle ravinteita, suojaa ja vahvistaa hiusjuuria ja pidentää pesuväliä ihan huomattavasti.
Niin ja Amlalla sanotaan olevan nuorentava ja hiustenlähtöä vähentävä vaikutus, joten nyt on ainakin kaikki kortit käytössä!

 

Kauneus Terveys Hiukset Raskaus ja synnytys

Olen

_MG_3871.jpg

… aina tykännyt katsoa suomalaisia elokuvia. Nuorena kulutettiin ystävän kanssa Young Love niin loppuun, että osa repliikeistä taitaa olla vieläkin muistissa. Viimeisenä nähty Tuntematon sotilas oli vaikuttava kaikin puolin ja kolmetuntinen meni hujauksessa.

… aamuihminen, koska mikään kahvi ei taida maistua niin hyvältä kuin se päivän ensimmäinen. On myös ihanaa herätä aikaisin ja nauttia kiireettömästi aamiaisesta hesarin parissa. Nyt äitiyslomalla aamuilla on kuitenkin vähän erilainen merkitys, eikä sitä aamiaista vietetä enää niin rauhassa. Kiireettömästi kyllä, koska juuri nyt ei ole mihinkään kiire.

_MG_3875.jpg

… koukussa Lidlin omenamehuun. Vielä kuukausienkaan jälkeen ei ole merkkejä kyllästymisestä.

… 24:n opintopisteen päässä valmistumisesta. Kuulostaa hurjalta määrältä siihen nähden, että läsnäolo kursseilla on tällä hetkellä varsin haastavaa. Vahva pyrkimys olisi silti saada opinnot päätökseen kesään mennessä.

… sitä mieltä, että nauraminen vedet silmissä väärässä paikassa väärään aikaan on kaikessa kauheudessaan aivan parasta. Ihmisten nauru muutenkin, aito ja spontaani sellainen, on tarttuvaa ja saa poikkeuksetta hyvälle tuulelle.

_MG_3876.jpg

… niin eläinrakas, etten pysty katsomaan mitään surullisia tai edes liikuttavia ohjelmia eläimiin liittyen ilman kyyneliä. Enkä missään tapauksessa pysty lukemaan mitään tarinoita esimerkiksi hylätyistä ja kipeistä koirista, jotka ovat lopulta pelastuneet ja saaneet rakastavan perheen. Tai pystyn, mutta esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa se ei kannata. Testattu on.

… todennut että myös äitiyslomalla voi maanantai olla maanantai. Tähän mennessä tämä kyseinen vaikuttaa kovasti sellaiselta, koska pilalle mennyt lounas, vauvan liian lyhyet päiväunet ja rikkinäinen, lattialle levinnyt roskapussi. Toisaalta onhan tästä vielä kaikki mahdollisuudet nousta! 🙂

_MG_3893.jpg

 

Suhteet Oma elämä