Kaatosadetta, kuumia lähteitä ja elävä ötökkä ruoassani

6C7E4184-D037-414C-B0DE-9299C62485E7.jpeg

C219CFFC-9A2E-4563-856C-D2B0867FB797.jpeg

356D12C6-AE43-449C-B782-5C46167B8C85.jpeg

Kello on nyt vähän yli yhdeksän illalla ja istun hotellihuoneen sängyllä Warrnamboolissa. Ikkunan takana piiskaa sade niin että kuulostaa kuin kattoa revittäisiin irti. Ei varsinaisesti ihan sellainen ilma kuin Australialta odotin. Saavuttiin tänne meidän Great Ocean Roadin viimeiselle etapille puoliltapäivin ja siitä saakka sade on huuhtonut teitä, eikä mukana oleva kevyttoppatakki ole riittänyt alkuunkaan. Mietin, että josko siellä marraskuisessa Suomessa pärjäisi tällä samalla vaatetuksella mihin tänään ollaan itsemme verhottu? Oltiin onneksi ennalta fiksuja ja mietittiin vähän tarkemmin millainen hotelli täältä varataan, sillä tiedettiin että ulkona tuskin pystyy olemaan.

Jos ilma olisi ollut hyvä, meidät olisi löytänyt tuosta hotellin viereiseltä ihan tajuttoman hienolta biitsiltä, jättimäiseltä alueelta täynnä leikkipuistoja sekä lampia suloisine siltoineen tai joistain kaupungin symppiksistä kahviloista. Täällä Warrnamboolissa voi muuten nähdä valaita, mutta ainoastaan talvisin, muuten sekin olisi ollut vaihtoehto!

Aurinkoisen rannan sijaan makoilin tänään polttavan kuumassa, geothermaalisessa altaassa mikä löytyy meidän hotellin kylpylästä. Olihan sekin kokemus ja ihan todella rentouttava sellainen. 

Eilinen vietettiin ja yövyttiin Port Campbellissa, lähellä muutamia kuuluisia nähtävyyksiä. Paikka oli pieni ja symppis, vain muutaman ravintolan, kahvilan ja kaupan kokoinen kaupunki. Koska majapaikasta ei löytynyt keittiötä, päädyttiin illallistamaan yhteen niistä auki olevista ravintoloista ja valitsin suppealta listalta kevätkääryleet – mikä oli jo itsessään outo valinta. Oudommaksi vain meni, sillä yhden rullan syötyäni ja seuraavaa napatessani lautaselta, alkoi sen alla lautasella pörrätä euron kolikon kokoinen ötökkä. Lautanen katosi takaisin keittiöön ja siinä samalla myös ruokahalu 😀 

Huomenna käännytään takaisin ja yövytään matkan varrella vielä yhdessä paikassa, kunnes palataan takaisin Melbourneen. Ja jos saa toivoa, aurinko ja lämpö – olisitte aika tervetulleita.

Kulttuuri Matkat

11 kuvaa ja 5 huomiota Melbournesta

12E08B2E-E3F4-4178-8E6A-0C5CF1174232.jpeg

028EE8C8-958B-4D77-B13D-75A7455C92F0.jpeg

9177653A-7745-4F68-B427-4D14E70A902F.jpeg

9E9428AF-84E2-4B2D-AA77-48C87616C882.jpeg

BC2985E9-584C-4359-9172-FF2A1847C153.jpeg

5D3B7EDE-DAEF-40E4-81F9-2B80E7193F83.jpeg

0FFC770C-93D3-448E-8A20-C1F7BE2BC74C.jpeg

Tiesin että Australiassa on nyt kevät, mutta rehellisesti sanottuna oletin että voin pakata mukaan vain kasan mekkoja ja ihan hätävaralle kahdet housut. On kuitenkin käynyt ilmi, että sää voi olla täällä mitä vain viimaisesta tihkusateesta paahtavaan helteeseen. Tosin seuraavalle viikolle ennusteet näyttää pelkkää vesisadetta ja asteet reilusti alle parinkympin, joten nyt kyllä kaduttaa että mukana on vain ne kahdet housut..

.

Majoitutaan miehen siskon luona keskustassa 37. kerroksessa, yhdessä näistä hulppeista pilvenpiirtäjistä joita monilla matkoilla on saanut vain ihastella alhaalta käsin. Jokaiselle talon asukkaalle vuokraan kuuluu oman uima-altaan ja kuntosalin käyttö, sekä 36. kerroksesta ylöspäin kattoterassin käyttö. Suoraan ulko-ovelta kulkee ratikka millä pääsee kulkemaan ilmaiseksi keskustan alueella. 

.

Vaikka aurinko ei vielä porota jokaisena päivänä, paukkuu UV:t aivan sairaan korkealla. Katsottiin että ne menee täällä yhdeltä iltapäivällä indeksillä äärimmäinen, eli aurinkorasvalle on huutava tarve. Lähdettiin eilen kävelylle ja muistettiin kesken matkan, että rasvaus oli jäänyt kokonaan väliin. Istuttiin kahville joen rannalla sijaitsevaan kahvilaan ja käydessäni vessassa, huomasin siellä kyltin missä kehotettiin käyttämään paikan tarjoamaa aurinkorasvaa, siis aivan parasta palvelua!

.

Ilmapiiri Melbournessa on todellakin rento ja kotoisa, kuten monesti on saanut kuulla ja lukea. Vaikka kyseessä on suuri kaupunki, ei täällä tunnu kiire lainkaan. Gia on päässyt paikalliseen fiilikseen ja vilkuttelee junissa ja kaduilla jokaiselle, parasta on tietenkin se että täällä niihin vastataan joka kerta.  Joskus jopa niin innokkaasti, että vierastus iskee. Muutama päivä sitten käytiin Hosier Lanella katsomassa katutaidetta ja kesken kaiken aasialainen nainen tuli ponnekkaasti vaatimaan Giaa syliinsä kuvaa varten.

.

KAHVI! Melbournea kutstutaan yhdeksi maailman kahvipääkaupungeista ja se epäilemättä pitää paikkansa – hyvää (ja edullista!) kahvia saa jopa kioskeista.

Kulttuuri Matkat