Vuosi sitten tähän aikaan imettäminen oli aiheena vielä aika arka. Olin vasta päässyt eroon kovista kivuista ja oltiin pikkuhiljaa opettelemassa yhdessä pienen vauvan kanssa. Pelkästään hyvän imetysasennon löytäminen kotisohvalla nosti hien pintaan. Maitoa suihkusi ympäri vuorokauden, liivinsuojuksia vaihdeltiin tiheästi ja siitä huolimatta paita oli litimärkä. Öistä nyt puhumattakaan. Jännitin myös lähtemistä ihmisten ilmoille. Mitä jos vauvalle tulee nälkä ja täytyy antaa maitoa? Jos joku tuntematon näkee? Tai tuttu! Entä jos siitä tuleekin taistelu ja vauva alkaa itkeä? En mä kehtaa missään julkisella paikalla, mitä jos epäonnistun. 

Lastenhoitohuoneet, vaatekauppojen sovarit ja auton takapenkki tuli tutuiksi ensimmäisten kuukausien aikana. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut tarjota vauvalleni rintaa kahvilassa tai kauppakeskuksen käytävän penkillä. Ajatuskin ahdisti ja nälän yllättäessä juoksin vaunujen kanssa mieluummin suojaisaan paikkaan, muiden katseilta piiloon. Ihailin niitä rohkeita äitejä joille imettäminen julkisilla paikoilla oli itsestäänselvää ja mietin surkeana miksi arkailin sitä itse niin paljon. En vieläkään osaa nimetä mitään tiettyä syytä, mutta ehkä loogisin selitys on ollut se valtava epävarmuus siitä elämän kokonaan mullistaneesta uudesta tilanteesta. 

Pitkään aikaan ei ole enää tarvinnut miettiä kaupungille lähtiessä niitä samoja kysymyksiä. Ensinnäkin siksi, että imetyskerrat on vähentyneet huomattavasti ja toisekseen, tänä päivänä en voisi enää vähempää välittää mitä muut siitä ajattelevat. Kun lapsi haluaa maitoa kahvilassa, lenkillä tai siellä kauppakeskuksen käytävällä, hän sitä saa. Koska sehän todellakin on maailman luonnollisin asia ja jokainen ulkopuolinen joka siitä vetää herneet nenään, voi kääntää katseensa pois. Osaisipa jokainen äiti, joka kokee ahdistusta imettämisestä julkisella paikalla ajatella niin. <3

Olen kirjoittanut imetyksestä myös aiemmin:

6 kuukautta imetystä takana

Musta tuli taaperoimettäjä