Kun meillä elettiin vielä pikkuvauva aikaa ja mielen päällä oli vain selviytyminen seuraavaan päivään itkuisista päivistä ja unettomista öistä, en voinut käsittää miten toiset jaksoivat vertailla lastensa kehitysvaiheita. Muistan päivän, kun Gian ollessa viiden kuukauden ikäinen saavuimme torstaisin järjestettävään perhekerhoon. Nostin silloin vielä niin pienen, mutta touhukkaan vauvan huoneen keskellä lepäävälle pehmeälle matolle ja huomasin vieressä ryömivän tutun vauvan synnytysvalmennuksesta. Moikkasin vauvan äitiä ja hän vastasi tervehdykseeni, että nyt voidaankin sitten vertailla meidän vauvoja ja mitä ne osaa. Olin ihan että täh. En tainnut osata vastata kommenttiin mitään, koska olin niin ällikällä löyty. Siis miksi ihmeessä me alkaisimme vertailla vauvojamme ja sitä, mitä ne siinä hetkessä osasivat? Kyseisen äidin vauva oli oppinut ryömimään ja konttaamaan varhaisessa vaiheessa ja oli ilmeisesti vain varsin ylpeä siitä. Ja miksipä ei olisi ollut. Mutta tapa, millä hän toi sen esiin oli väistämättäkin outo. 

Kuukausien kuluessa olen valitettavasti itsekin sortunut ärsyttävään, tahattomaan vertailuun. En kuitenkaan edellämainitulla tavalla vaan miettimällä ja huolehtimalla, miksi Gia ei ole oppinut konttaamaan samaan aikaan kuin ikäisensä kaveri tai miksi hän ei tykkää syödä puuroa vaikka lähes jokainen (niin varmaan..) lapsi rakastaa puuroa. Ja nyt, kun lähipiirin samanikäiset ja hieman nuoremmat lapset ovat ottaneet askeleita jo viikkoja tai kuukausia, mietin vaikka en haluaisi, että miksi meillä ei vielä ole otettu. Arkaillen kyselin viime viikolla neuvolassa, että pitääkö olla huolissaan kun vuoden ikäinen lapsi ei vielä ole ottanut ensimmäisiä askeleita ilman tukea. Herranen aika, ei missään nimessä, parahti neuvolatäti ja sanoi että Gian ollessa  kaikinpuolin aktiivinen ja reipas lapsi on täysin turha murehtia tällaista. Hän ottaa askeleet kun on valmis. Ja kyllähän mä olen sen tiennyt että kaikki tapahtuu omalla painollaan, mutta en silti osannut olla stressaamatta. Ehkä se murehtiminen on vain yksinkertaisesti sisäänasennettu meihin äiteihin, vaikka faktat kuinka puhuisi puolestaan.

Niin ja ne kaksi ensimmäistä askelta ilman tukea otettiin eilen, vuoden ja kahdeksan päivän ikäisenä.