… on lähes mahdoton asioida – ainakin valtaosan päivistä. Sylissä kiemurrellaan, kaupoissa ärjytään kurkku suorana ja eteenpäin mennään ihan liian kovaa. Eikä hampaiden pesustakaan oikein tule mitään.

… tekisi silti mieli olla kokoajan. Tuijottaa totisia, tutkivia kasvoja hänen syödessään uusia ruokia. Naurattaa tanssimalla hassusti, koska se nauru on paras asia maailmassa. Hiipiä monta kertaa illassa hänen huoneeseen ja vain katsoa sitä pientä myttyä sängyssään, nukkumassa luottavaista untaan.

… on jatkuvasti jokin paikka sotkussa. Ruokapöytään on pinttynyt baananit, lattialta löytyy ruokatahroja ja oma paita on vähintään kuolassa. Eikä se oikeastaan haittaa yhtään, siis se kuola paidassa.

… saa nauraa päivittäin. Miten voi olla noin pienellä ihmisellä jo niin hyvä huumorintaju!

… kokee uusia asioita ja fiilistelee mitä ihmeellisimpiä juttuja. Tänään esimerkiksi istutin tyypin potalle ensimmäistä kertaa ja alle minuutissa oli pottaan puntattu gagit. Olin niin fiiliksissä, että olisi tehnyt mieli soittaa mummit ja ukit läpi siltä seisomalta. Siis sen takia, että pottaan tuli kakka.. 

… päivät tuntuvat toisinaan niin pitkiltä, ja toisinaan taas aivan liian lyhyiltä.

… olen niin onnellinen. Onnellisempi kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan olevansa ja hulluinta on, että se onnen määrä tuntuu vain kasvavan päivä päivältä. 

Dani on 13 -vuotias rotikka ja meidän rakas, vanha koiraystävä. Dani asuu tällä hetkellä pääasiassa mun vanhempien luona, onneksi kuitenkin vain parin kilometrin päässä meistä ja näin ollen nähdään vanhaa herraa usein. Tiedä sitten, haluaisiko se nähdä meitä (lue: Giaa) niin usein.. Ikäkin sen jo kertoo, että Dani ei ole enää elämänsä kunnossa ja kaipaa päivittäin valtavasti lepoa ja rauhaa. Lenkkeily menee täysin koiran ehdoilla ja usein riittää lyhyt matka – hidas tallustelu nuuskutteluineen on Danin mieleen. Kun Gia syntyi, vaikutti se valtavasti koiraan. Enemmän kuin oltiin ehkä edes ajateltu.

Dani käyttäytyi alusta asti hienosti; haisteli vauvaa, lipaisi ehkä varpaita, mutta antoi olla rauhassa. Kuitenkin Gian jatkuva itkeskely stressasi koiraa, eikä se oikein tiennyt miten päin olla. Dani läähätti ja vaelteli, vaikutti jopa masentuneelta. Tuli luokse ja katsoi ihmetellen miksi annamme vauvan itkeä. Voi, kun olisimmekin keksineet ratkaisun itkuun. Siihen auttoi aika, mikä olisi ollut liian pitkä aika koiralle kestettäväksi ja siitä syystä Dani muutti viettämään eläkepäiviä vanhemmilleni, tuttuun ja turvalliseen paikkaan.

Dani käy edelleen meillä ja nähdään sitä usein, onneksi. Tälläkin hetkellä saadaan nauttia vanhuksen seurasta, kävellä tuttuja metsäpolkuja yhdessä ja paistatella päivää omalla pihalla. Voin kuitenkin vaikka vannoa, että Dani kaipaa jo takaisin mummolaan. Gia kun tuntuu olevan koirasta ihan liian innoissaan. Napero yrittää kiivetä koiraa vasten seisomaan, repiä korvasta ja tökkiä tassuja. Saan olla jatkuvasti erotuomarina, kun koira yrittää nukkua rauhassa ja vauva riehuu kimpussa. Täytyy kuitenkin arvostaa Dania ja sitä, kuinka hienosti se jaksaa pienen lapsen riekkumista ja lääppimistä. 

Koen että lapsen on hyvä olla eläinten kanssa tekemisissä, jotta oppii käyttäytymään niiden kanssa ja ennenkaikkea kunnioittamaan niitä. Eikä varmasti tee vastustuskyvylle pahaa elää karvapallojen kanssa samassa tilassa. Tällä hetkellä kuitenkin tällainen osa-aikainen koira+vauva järjestely toimii enemmän kuin hyvin – kaikkien kannalta 😀