Työelämässä ollessa viikonloppuja ja niiden tuomaa vapautta odotti aina viimeistään torstaisin. Oli selkeä ero arjen ja vapaan välillä. Perjantai oli perjantai. Kun on kotona lapsen kanssa, arki on arkea koko ajan. Ei ole enää vapaita viikonloppuja, sen sijaan on vauvan aamupuuro jokaisena aamuna siitä riippumatta mikä päivä on. Mä olen kuitenkin aina, työelämässäkin, tykännyt arjesta ja ajatellut, että siitä pitäisi tykätä. Tai että ainakin siihen pitäisi pyrkiä. Olisihan se valtavan surullista jos kaikki arkipäivät kuluisi ahdistuneena odottaen kuin kuuta nousevaa sitä vapaata ja hetkellistä vapautusta työstä.

Nyt arki on sitäkin parempaa ja saatan unohtaa viikoittain missä päivässä mennään. Tosiasiassa sillä ei ole mitään merkitystä ja se jos mikä on ihanaa. Arki yhdistetään yleensä puisevaan tylsyyteen, mutta mun mielestä se on ihan päinvastoin. Lomaltakin on ihanaa palata takaisin siihen omaan normaaliin rytmiin ja arkisiin asioihin. Koska arki on nyt vallitseva teema, tässä muutamia arkisia asioita mitä olen viime aikoina tehnyt.

Pyykkiä on pyörinyt koneessa viime päivien aikana normaalia enemmän ja olen kuivausrummun sijaan vienyt ne kuivumaan ulos aurinkoon. Miten voi olla, että ulkona kuivatetut lakanat tuoksuvat sata kertaa paremmilta kuin kuivurissa pyörineet?

Raparperia on ollut tarjolla jokaisessa kaupassa ja siitä innostuneena olen tehnyt jo kaksi kertaa raparperipaistosta. Se jos mikä on kesäistä – kirpeän raikasta ja yhdistettynä vaniljakastikkeseen syntisen hyvä arkiherkku.

Ravannut vauva kainalossa harva se päivä pihan hiekkalaatikolla ja keinumassa. Jokaisella kerralla keinuminen aiheuttaa valtavat ilon kiljahdukset ja sitä voisi seurata kyllästymättä ties kuinka kauan. 

Lenkkeillyt vaunujen kanssa kuulokkeet korvilla ja ladannut energiaa auringosta. Hyvät podcastit olisi hakusessa – tuntuu että kaikki lempparit on jo kuunneltu läpi. Toisaalta aloitin toissapäivänä uuden äänikirjan ja takkuisesta alusta huolimatta yritän antaa sille mahdollisuuden.

Katsonut yhtä lemppareinta sarjaa Netflixistä iltaisin ja nukahtanut sohvalle lähes joka ilta. Joka kerta kun mies kysyy että nukunko jo, valehtelen että en – enkä ymmärrä miksi! Ehkä siinä sohvalla on niin makoisaa nukkua etten halua sen loppuvan. Ja tosiassa se juksaaminen osuu vain omaan nilkkaan, kun seuraavana iltana olen aivan pihalla sarjan käänteistä…

Siitä puheenollen, ennen illan pääpeliä ehditään katsomaan vielä hetki Americansia ja syödä ruisleipää kevätsipulilla – parasta!