Throwback: Kreikka ja päivärytmi vauvan kanssa

UNADJUSTEDRAW_thumb_33a7.jpg

Kreikassa meille muodostui päiviin ihan oikea rytmi. Sellaisesta on vain voinut haaveilla täällä Suomessa. En tiedä johtuiko se sitten yleisestä fiiliksestä, lämmöstä vai siitä, että päivät olivat aika lungeja ja toimettomia, mutta olipahan ihanaa. Ennen lomaa Gia oli heräillyt useamman viikon ajan viiden aikaan, välillä aiemmin ja välillä hieman jälkeen. Sanomattakin selvää, että olin aika poikki niihin aamuyön heräämisiin. Sanoinkin miehelle ennen lomaa, että Kreikassa vaihtaisimme joka aamuyö herääjää, että joka toinen aamu toinen saisi nukkua. Tähän ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, sillä Gia heräsi tunnollisesti hetkeä ennen aamiaisen alkamista. Ja mikä parasta, viiden heräämiset ovat olleet paussilla loman jälkeenkin – sormet ristissä toivon, että tämä jatkuu.

Millainen sitten oli lomaviikon päivärytmi vauvan kanssa?

7-7.50 – Herätys. Yleensä Gia heräsi juuri ennen aamiaista mikä alkoi 7.30. Keitin puuron omassa keittiössä ja otin mukaan aamiaiselle. Joinain aamuina Gia söi munakasta, leipää ja hedelmiä.

11.00 – Lounas. Aamiaisen jälkeen siirryttiin altaalle ja Giakin pääsi lähes päivittäin polskimaan lastenaltaaseen. Allasalueella kiinnosteli myös kovasti se kuuluisa konttaaminen ja omiin vaunuihin kiipeäminen. Yhdentoista aikaan tuli nälkä ja koska allasalueella oli syöttötuoleja, sai Gia ruoan siellä. Lounaan jälkeen vaatteiden vaihto ja vaunuihin unille.

13.30 – Herätys. Joko jatkettiin leikkejä altaalla tai käytiin hotellin leikkipuistossa tai huoneessa. Muutamina päivinä lähdettiin kaupungille kävelemään, toisina leikittiin milloin missäkin. Gia söi vaihtelevasti välipalaa – kuumus vaikutti selvästi ruokahaluun.

16.30 – Päivällinen. Päivän toinen lämmin ateria syötiin omassa huoneessa ja sen jälkeen lähdettiin porukalla liikkeelle. Gia nukahti toisille päikkäreille joskus viiden aikaan ja nukkui yleensä vajaan tunnin. Tein hotellilla aina valmiiksi iltapuuron ja otin mukaan. Se oli helppo antaa ravintolassa kun muut söivät illallista. 

20-21 – Nukkumaan. Tultiin hotellille yleensä kahdeksan aikaan ja suoritettiin iltatoimet. Hampaiden pesu aiheutti (ja aiheuttaa edelleen..) hysteerisen porun, mutta iltamaidon jälkeen pieni jäi tyytyväisenä matkasänkyyn juttelemaan unipupulle ja simahti viimeistään yhdeksän aikaan.

Olipa niin ihana loma – tuon pienen tytön seura teki siitä täydellisen.

UNADJUSTEDRAW_thumb_33b4.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_33b8.jpg

 

Perhe Lapset Vanhemmuus

Vauvan päivän asu ja kuulumisia

UNADJUSTEDRAW_thumb_33be.jpg

Kreikan loman jälkeen tuli palattua ryminällä arkeen, sillä viikonloppu oli pyhitetty kirppistavaroiden hinnoittelulle. Tai ainakin sen piti olla. Lopulta luistin ja keksin niin paljon parempaa tekemistä ja homma jäi sunnuntaille. Kirpputorille vietävää tavaraa kertyi järkyttävä määrä – hävettää, ahdistaa ja ärsyttää, miten kaapeissa on voinut näinkin kauan olla vaatteita ja kenkiä ilman mitään käyttötarkoitusta. Toivottavasti menisi kaupaksi ja joku toinen löytäisi niille tarkoituksen.

Tähän päivään mennessä ollaan ehditty Gian kanssa käydä isomummulla, Ikeassa ja leikkipuistotreffeillä Gigiä muutaman kuukauden vanhemman tytön ja äitinsä kanssa. Gia pääsi puistossa ensimmäistä kertaa hiekkalaatikolle ja elämys oli silmin nähden mieletön. Kaivelin pikkukiviä toisen suusta samaa vauhtia mitä niitä sinne tungettiin. Ja niitähän tungettiin.

Viikon paras juttu on kuitenkin ollut maanantainen reissu entiselle koululle hakemaan infopisteeltä tutkintotodistus. Tuntuu vieläkin ihan vähän uskomattomalta että sain sen aikaiseksi – suoritettua tutkinnon loppuun tässä elämäntilanteessa. Mutta niin vaan se todistus tuolla kaapissa sen todistaa. 

Loppuviikolle on luvassa vauvatreffejä, kuvaamista ja lisää kirpputorille menevän tavaran läpikäymistä ja hinnoittelua. Kivoja ja vähemmän kivoja juttuja. Se kultainen keskitie.

UNADJUSTEDRAW_thumb_33c4.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_33d6.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_33de.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_33e0.jpg

 

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus