Second hand löytöjä ja kirpparisuositus

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b27.jpg

Kirpputorit on parhaimmillaan ihan mielettömiä aarreaittoja! Ei ole kerta tai kaksi kun olen tehnyt aivan superhyviä löytöjä pilkkahintaan. Myyn myös muutaman kerran vuodessa omia vaatteita ja tavaroita kirpputorilla, koska kierrätys. Löysin pari vuotta sitten ystävän suosituksesta nykyisen lempikirpparin ja se onkin käytännössä ainoa missä olen viime aikoina aktiivisesti käynyt. Kun odotin Gigiä, tein sieltä paljon hyviä hankintoja ja viimeksi viikolla nappasin mukaan muutaman tosi kivan jutun.

Vihreä on noussut ihan suosikkiväriksi Gialla ja ihastuin heti tähän suloiseen kukkamekkoon. Merkki oli vieras, mutta näytti olevan espanjalainen. Mekko on sisältä pehmeää puuvillaa ja pinta on hauskan rouhea. Pituus on juuri hyvä konttaavalle tytölle. Mekon lisäksi mukaan tarttui pellavainen shortsihaalari, farkkuhaalari ja pitkähihainen raitapaita. Ja lompakkoa reissu rokotti alle kymmenen euron verran. Se fiilis, kun löydät jotain todella kivaa hyväkuntoisena ja edullisesti – parasta!

Kyseessä on Eemelin Kirppis joka sijaitsee Hämevaarassa. Joka kerta kun siellä käyn, on paikka täynnä ihmisiä oli kellonaika mikä tahansa. Lisäksi omista vaatteista on päässyt myös hyvin ja nopeasti eroon, iso suositus siis tälle. Satunnaisesti käyn myös Kauniaisissa sijaitsevassa Lafkanissa, mutta siellä on usein aika ylihintaista, verrattuna laatuun. Välillä sieltäkin tosin tekee löytöjä, viimeksi löysin Polarn O. Pyretin säädettävän hellehatun muutamalla eurolla. 

Seuraava projekti onkin omien vaatekaappien läpikäyminen ja kirppispöydän varaaminen. Sen lisäksi että on mahtavaa tehdä hyviä second hand löytöjä on myös ihanaa päästä omasta, turhasta tavarasta eroon. Koska toisen turhake on aika usein toisen aarre.

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b2a.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b2c.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b29.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b34.jpg

 

Perhe Lapset

Fiiliksiä Lapsimessuista ja viikonlopun suunnitelmia

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b5b.jpg

Lähdettiin eilen aamusta Lapsimessuille Gigin ja mumminsa kanssa – junassa oli jo tiivis tunnelma vaunuosastolla messuista nyt puhumattakaan. Yllättävän hyvin sitä pääsi puikkelehtimaan massojen keskellä vaunujen kanssa ja olihan se nyt odotettavissa kohderyhmä huomioon ottaen, että tungosta olisi. Kysymyksiä herätti kyllä pääsy messualueelle jonne pääsi yhdellä hissillä (tai sitten ei vaan löydetty muita reittejä – sekin mahdollista) mihin oli kymmenien vaunujen jono. Jonottaminen ei ole mun mielestä niitä kivoimpia juttuja ja sitä sai messuilla kyllä harrastaa 😀 

Onneksi meillä ei ollut tarkoituksena jonottaa mihinkään tiettyyn pisteeseen vaan kierrellä ja katsella. Sopivien aurinkolasien osuessa kohdalle ehkä ostaa sellaiset. Olin katsellut etukäteen Babiatorseja, mutta en löytänyt niitä kuin Ipanaisen pisteeltä ja sieltä oli mustat 0-2 koon lasit loppuneet. Ostin sitten lopulta Kietlan lasit viime kauden väreissä vähän edullisemmin. Napero kyllä repi lasit silmiltään alta aikayksikön kun laitoin ne päähän, joten saa nähdä oliko ihan turha ostos.

Tänään isketään meidän pihaan kimppuun tarkoituksena siivota se kesä- ja vauvaystävälliseen kuntoon. Talven jäljiltä piha näyttää karmealta – puutarhakalusteet sekä patio ui ruskeissa, nahkeissa lehdissä ja nurmikko kaipaa haravoimista. Muutamat kevään kukat jo pilkistää sieltä jostain heinien seasta, selvä kevään merkki! Lisäksi tänään pitäisi urakoida muutama verkkotentti ja motivaatio tuntuu olevan niiden suhteen nollan alapuolella. Ehkä se sieltä vielä nousee kun saa tarpeeksi kahvia ja raikasta ulkoilmaa. Huomenna mennään kavereiden kanssa pakohuonepelaamaan – viime kerrasta (ja siitä ainoasta) on varmaan neljä vuotta aikaa. Pelit on varmaan kehittyneet hurjasti neljän vuoden aikana ja valittiin tietenkin joku mahdollisimman pelottava… 

Nyt sinne haravanvarteen.

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b49.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b5c.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_2b52.jpg

 

Perhe Lapset Vanhemmuus