Meille on pikkuhiljaa alkanut kuukausien saatossa muodostumaan ne paljon puhutut iltarutiinit. Alkuun vaikeuksia tuotti vauva, joka ei suostunut syömään puuroa tai muutakaan kiinteää. Ensin selvittiin sillä, että apinaeväs alkoi kiinnostamaan ja vatsaan eksyi ainakin vähän jotain puuron tapaista. Viime viikkojen aikana onneksi myös se tavallinen kaurapuuro on maistunut. 

Puoli seitsemän aikaan aletaan pikkuhiljaa rauhoittumaan, ei villitä enää jo valmiiksi villiä tyttöä, vaan keskitytään ennemmin halailuun. Seitsemältä jompikumpi meistä vanhemmista keittää puuron ja ruokkii vauvan. Viime päivinä tilanne on tosin ollut se, että meidän molempien pitää tarjota puuroa vuorotellen, myös halu kokeilla itse on kasvanut ja lusikkaan on päästy tutustumaan. Vielä sinne suuhun ei päädy kuitenkaan tarpeeksi tavaraa itsenäisesti, joten vanhemmat jatkaa toistaiseksi.

Jos on kylpypäivä (käydään kylvyssä jokatoinen päivä, koska Gian iho on sen verran kuiva, ettei kestä jokapäiväistä kylvetystä) pääsee vauva kylpemään heti iltapuuron jälkeen, yleensä vähän ennen puolta kahdeksaa. Kylpeminen on nykyään naperon mielestä ihanaa, kun ennen se oli vain kivaa – ammeessa vuorotellen kikatellaan kylpyankalle ja vuoroin syödään sitä ankkaa. Kylvyn jälkeen on tiedossa rasvailut ja hampaiden pesu joista jälkimmäinen ei ole saavuttanut vielä kovin suurta suosiota.

Iltapesujen jälkeen siirrytään vauvan kanssa hänen huoneeseen, missä annan vielä iltamaidon. Gia alkaa yleensä iltamaidon aikana hipelöimään omia hiuksiaan mikä on varma merkki väsymyksestä. Siitä huolimatta yleensä kun hänet laskee sänkyyn unille, jaksaa tyyppi vielä peuhata sängyssä unilelujen kanssa, kunnes viimeistään puolen tunnin päästä sammuu niille sijoilleen. Ja joka ilta kun toivotetaan hyvät yöt, sanotaan että rakastetaan maailman eniten.

Tänään vietettiin meidän ihanan kummipojan ristiäisiä ja Gia pääsi tutustumaan moniin uusiin kasvoihin. Tiesin että nyt on menossa vierastuskausi kun muutamat lähipiirin miehet ovat aiheuttaneet porun sattuessa liian lähelle naperoa. Kukaan nainen ei vielä tähän mennessä ole itkua aiheuttanut, mutta tänään, kun uusia naamoja oli ilmeisesti hieman liikaa pienen sulateltavaksi, pääsi muutamat sydäntäsärkevät itkut. Onneksi syli auttoi ja loppuviimein hymyiltiin, kiljahdeltiin ja päristeltiin – tietenkin kesken kasteseremonian… 

Sanotaan että neljäkuisesta eteenpäin lapsi saattaa vierastaa. Tällöin vauva on alkanut muodostaa kiintymyssuhdetta vanhempiinsa. Yleensä vierastus alkaa kuuden kuukauden iässä ja kestää muutamia kuukausia. Vaikka se saattaa tuntua kurjalta niin vanhemmista kuin vierastuksen kohteestakin, on kiva tietää että se on normaalia ja osa lapsen kehitystä. Eikä se kaikilla vauvoilla ole yhtä voimakasta kuin toisilla, käsittääkseni on myös vauvoja jotka eivät vierasta lainkaan tai ilmentävät sitä eri tavalla. Tästä itseasiassa puhuttiin vauvakerhossa, kun eräs äiti huolestuneena kyseli, että onko hänen syytä huolestua, kun hänen vauva ei tunnu vierastavan ihmisiä ollenkaan. Kunnes hänelle selvisi, että vierastusta on sen lisäksi että itkee vieraiden ihmisten lähestymistä myös se, että itkee vanhemman katoamista näköpiiristä.

Tähän mennessä meillä on vierastushetket menneet onneksi hyvin ja Gia on käytännössä rauhoittunut heti kun on päässyt äidin tai iskän syliin. Kun siitä ollaan päästy yli, on napero jaksanut hymyillä niille pelottaville uusille kasvoillekin. Tänään tosin taisi olla sen verran jännä päivä, että kun päästiin kotiin, mönki pieni sohvalla iskän vieressä hetken, kunnes kaivautui kainaloon ja nukahti siihen. <3