8.3.2018

UNADJUSTEDRAW_thumb_22d5.jpg

Tällä päivällä on jo nyt erilainen merkitys kuin aiemmin, sillä nyt perheessä on pieni tyttö josta osaan toivottavasti kasvattaa vahvan ja terveen itsetunnon omaavan naisen. Samaan aikaan se on sekä pelottavaa että mielettömän hienoa – saada olla esimerkkinä tuon pienen ihmisen elämässä.

Nyt me lähdetään Gian kanssa lenkille ja sen jälkeen tapaamaan muita naisia, äitejä vauvoineen. Iltapäivällä mennään vielä katsomaan mummia ja isomummua, jonka jälkeen suuntaan itse illaksi kouluun. 

Ihanaa naistenpäivää <3 

UNADJUSTEDRAW_thumb_22dd.jpg

UNADJUSTEDRAW_thumb_22de.jpg

 

Suhteet Oma elämä

Miten eroon raskauden jälkeisestä pömppiksestä?

UNADJUSTEDRAW_thumb_22ca.jpg

Siinäpä tämän hetken polttavin kysymys. Kävin viime vuoden puolella fyssarilla, missä myös katsottiin ultralla vatsalihasten ja erkauman tilanne. Erkaumaa ei onneksi enää ollut, mutta varsin selvästi todettiin että ei myöskään syviä vatsalihaksia. Onhan siis täysin loogista, että vatsa pömpöttää kun keskivartalon tuki on lähes olematon. Se vaikuttaa myös ryhtiin joka on järkyttävän huono, joten tekemistä riittää että saan kropan palauteltua entiselleen.

Aloitin alkuvuodesta taas salilla käymisen, mutta todella varovasti ja lähinnä olenkin käynyt ryhmäliikuntatunneilla. Keskivartalotreeniä on siis tullut tehtyä aivan liian harvakseltaan ja vaikka aikaa olisi täällä kotona niitä syviä vatsalihaksia harjoitella, en ole saanut aikaiseksi. Käytännössä pömppis ja huono ryhti on ja pysyy ihan oman laiskuuden takia. Asiaan on pakko tulla nyt muutos.

Näin tänään itsestäni kuvan joka herätti niin suuren motivaation tehdä asialle jotain, että kiukkua puhkuen ajoin salille. Katsoin kuvaa ihan järkyttyneenä yllättyneenä että häh, tämäkö minä. Viikonloppuna nappaan ennen -kuvat ja katsotaan tilannetta uudestaan parin kuukauden päästä. Ja toivottavasti pääsen samalla eroon myös niska- ja hartiakivuista, mitkä nekin luultavasti johtuu siitä olemattomasta keskivartalon tuesta…

Perhe Liikunta Raskaus ja synnytys