Miltä tuntuu jättää vauva hoitoon?
Kauhistattavalta?
Pelottavalta?
Vapauttavalta?
Huojentavalta?
Hirvittävältä?
Luottavaiselta?
Kun sen oman ja niin tutun, jonka itkun sävyt tunnistaa jo liian helposti, jättää ensimmäistä kertaa hoitoon, tuntuu se jossain määrin vähän kaikelta noista. Kauhistattavalta, koska miten me osataan olla yhtäkkiä ilman, kun tiedetään että aina jompi kumpi meistä on viimeiset viikot ja kuukaudet ollut pienen kanssa. Pelottavalta, koska miten me uskalletaan luottaa pieni jonkun toisen käsiin? Vapauttavalta, koska me voidaan olla hetki niin, että voidaan keskittyä vain olemiseen kahdestaan. Huojentavalta, koska me uskalletaan tehdä se. Hirvittävältä, koska mitä jos tuleekin välittömästi liian kova ikävä? Luottavaiselta, koska tiedetään miten hyvään paikkaan pieni jää hoitoon. Ettei ole mitään pelättävää.
Gigi on ollut ensimmäistä kertaa hoidossa isovanhempiensa luona muutaman kuukauden ikäisenä. Meillä oli hääpäivä ja oltiin varattu pöytä lempiraflasta pariksi tunniksi. Muistan vieläkin, kuinka outoa, hassua ja erilaista se oli. Me oltiin kahdestaan syömässä tutussa paikassa, tuttuja annoksia, mutta mikään ei ollut niin kuin ennen. Seitsemään kuukauteen mennessä Gigi on ollut jo suhteellisen paljon hoidossa, vaihtelevasti pari tuntia kerrallaan. Harvemmin itse tarjotaan hoitoon, vaan usein tulee viestiä että haluttaisiinko me tehdä kahdestaan jotain, koska heillä on niin ikävä tyyppiä. Se on ihanaa, että Gigin elämässä on ihmisiä jotka ikävöi ja haluaa nähdä häntä.
Vaikka paljon on keskustelua ja spekulointia siitä, koska vauvan saisi jättää hoitoon, pätee mun mielestä tässäkin asiassa se, että jokainen vanhempi tuntee itsensä ja lapsensa. Mikä on kenellekin parasta, niin tehköön. Me ollaan alusta asti ajateltu, että on kaikkien kannalta rikkaus kun Gigi saa pienestä saakka viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, myös ilman meitä. Tyyppi on muutenkin niin utelias ja menevä tapaus, että viihtyy äärettömän hyvin muuallakin kuin äidin sylissä. Ja toki meillä on aika mieletön etu, sillä molemmat isovanhemmat asuu muutaman kilometrin päässä meistä. Mä olen itse vauvasta asti ollut paljon omalla mummullani hoidossa ja meillä on läpi elämän ollut ainutlaatuisen lämmin suhde. Samaa mä toivon myös Gigille.
