Tarinoita vauva- ja lapsiarjen tuomista haasteista

Mun mielestä parasta antia jo raskaana oli kokemusten jakaminen muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kyselin paljon ja kaikkea mahdollista läheisiltä jotka olivat raskaana tai jo saaneet lapsia. Se oli ennen kaikkea jatkuvan tiedonnälän taltuttamista niiden asioiden osalta, joista en tajunnut vielä yhtään mitään. Ja pakko kyllä sanoa näin jälkikäteen, että toisen kokemukset todellakin ovat toisen kokemuksia. Janosin kuulla kavereiden ja puolituttujen synnytystarinoita (ja janoan edelleen, jokainen synnytys kun on täysin erilainen ja niin mielenkiintoinen!) mutta vasta oman synnytyksen jälkeen tajusin, että muiden kokemuksia ei todellakaan kannata miettiä liikaa. Siis yhtään missään asiassa, ei hyvässä eikä pahassa.

Jokaisella meistä vanhemmista on ollut omat kompastuskivensä, itkunsa ja haasteensa lapsen tulon myötä ja jos jokin on varma niin se, että ongelmien määrä on vakio. Kyselin ystäviltä, tutuilta ja tuntemattomilta puhtaasti mielenkiinnosta mitkä ovat olleet kullekin ne vaikeimmat hetket ja tässä tulee listattuna niitä eniten mainittuja.

 

Synnytys

Pelkkää piinaa. Ei koskaan enää. Synnytystarinoita voi kuunnella, lukea ja katsoa vaikkapa Ruudusta mielin määrin, mutta totuus on ettei yksikään ole samanlainen. Voi tehdä listauksia kuinka haluaa synnytyksen etenevän, missä asennossa haluaa ponnistaa ja mitä kivunlievityksiä kokeilla, mutta voi olla ettei koskaan pääse toteuttamaan niitä. Tai sitten pääsee, mistä sen etukäteen tietää?

Imetys

Vauva halus olla tissillä 24/7. Maitoa ei riittänyt. Imetin ja itkin kivusta. Imetys on ehdottomasti ollut se eniten itseä yllättänyt asia. Sitä ei etukäteen voinut kuvitellakaan kuinka paljon haasteita se toi – ei ollut hajuakaan mitä maidonnousu, yöhikoilu, jatkuva maidon valuminen, märät paidat, kipeät nännit tai maidon pumppaaminen oikeasti on. 

Uni

Vuoden ajan herättiin kahden tunnin välein syömään ja välillä itkemään. Jatkuva univelka. Vauva nukkui pelkästään tissillä. Koliikki. Ehkä se eniten demonisoitu aihe jo raskaana ollessa oli tämä unikuvio. Ja kuten täälläkin on ehkä tullut pariin otteeseen kirjoitettua, se on kyllä ollut aika haastavaa aika ajoin. Ensin lapsen kanssa ja nyt näiden omien univaikeuksien. Mutta kuinka ollakaan, niin vain ne vaikeat yöt lukemattomine herätyksineen on lokeroitu jonnekin muistojen arkistoon jonne en enää pääse. Aika kultaa ja niin edelleen, tässäkin asiassa.

Yksinäisyys

Kaverit ei enää pitäneet yhteyttä tai tulleet käymään. Paras ystävä ei enää soittanut kun kerroin raskaudesta. Kun on niinkin suuren elämänmuutoksen edessä kuin lapsen saanti, on ystävien ja läheisten tuki ja läsnäolo vieläkin suuremmassa roolissa kuin ennen. Yksinäisyys on hirveää, eikä sitä toivoisi ikinä koskaan kenellekään – ei varsinkaan raskaana olevalle tai tuoreelle äidille joka käy läpi ihan mielettömän määrän uusia tuntemuksia, pelkoja ja iloja. 

 

Koko tekstin pointti on oikeastaan se, että koskaan ei pitäisi kadehtia toisen täysiä yöunia, helppoa ja vaivatonta imetystä tai hyvää synnytyskokemusta. Jokaisella meillä on ihan varmasti ollut ne omat haasteensa eikä me voida tietää mitä muut käyvät läpi omien seinien (tai oman pään) sisällä. Ollaan siis muille tukena, jutellaan, jaetaan kokemuksia ja nautitaan silloin kun kaikki menee putkeen.<3