Tuu mun kanssa mammajoogaan ja muita kuulumisia
Huh, mistähän sitä aloittaisi. Sain kaksi viikkoa sitten, itseasiassa sinä samaisena päivän kun käytiin rakenneultrassa (tästä täytyy vielä kirjoittaa erikseen!) illalla tuntemuksia, että pöpö oli hiipinyt kurkun tienoille ja niinhän se sitten iski oikein kunnolla. Kuumeilin, niistin ja yritin karistaa kaktusta kurkusta monta päivää ja sitten viime viikon sunnuntaina tuntui viimein että jokohan se olisi siinä. Kunnes flunssa sitten eskaloitui kuluneella viikolla niin pahaksi, että ravasin päivystyksissä kolmena päivänä, pääsin punkteeraukseen ja sain nipun reseptejä. Reilu viikko on siis mennyt kutakuinkin sängynpohjalla itkien kivusta, valvoen öitä ja lääkärissä istuen. Nyt on sormet ristissä, josko tämä pikkuhiljaa tästä kääntyisi paremmaksi.
Yksi erityinen syy, miksi mun on pakko tervehtyä pian on ensi viikon lauantaina järjestettävä raskausajan workshop! Mä olen odottanut tapahtumaa monta viikkoa, sillä en edellisessä raskaudessa käynyt missään odotusaikaan liittyvissä hoidoissa, joogissa tai tapahtumissa. Kivut ja tuntemukset on tällä kertaa ihan erilaisia, joten saan varmasti valtavan annoksen hyviä vinkkejä loppuraskauteen ja omaan hyvinvointiin liittyen.
Workshopin järjestäjänä toimii Breathable Harmony ja sen vetää Vera, joka on äitiysfysioterapiaan erikoistuva fysioterapeutti sekä Roosa, joka on raskausajan joogaan erikoistuva joogaohjaaja. Tapahtumassa käydään läpi muun muassa ryhti- ja hengitysharjoituksia, tehdään jokaiselle soveltuvia joogaharjoituksia, katsotaan suositeltavia/vältettäviä asentoja raskausaikana sekä meditoidaan. Kuulostaa mun mielestä kutakuinkin täydelliseltä.
Jos sä olet raskaana eikä sulla ole ohjelmaa ensi viikon lauantaina 9.11, tuu mukaan! Workshop kestää kolme tuntia ja se järjestetään Helsingissä joogastudio Pranamassa Kalliossa klo 14 alkaen. Hinta tapahtumalle on 55€ mutta mun kautta saat hinnasta -20%! Foodin tarjoaa workshopin eväät joten muonituskin on kunnossa. Ennen tapahtumaa osallistujat saavat lähettää Veralle ja Roosalle kysymyksiä raskauteen sekä kehoon liittyen ja näiden sekä toiveiden pohjalta muokataan tapahtuman sisältöä.
Ilmoittautua voit sähköpostitse: breathable.harmony@gmail.com ja Breathable Harmony löytyy myös instasta @breathableharmony.
Palailen seuraavaksi rakenneultrakäynnillä ja raskausviikkopostauksetkin on jääneet tauolle sairastelun vuoksi, joten niitäkin tulossa. Ihanaa lauantaita!<3