Vauva harrastaa: kerhoilu

Muutamia viikkoja Gigin syntymän jälkeen meillä oli neuvolan kautta järjestetty perhevalmennus samoihin aikoihin synnyttäneille. Valmennuksissa mainittiin ensimmäistä kertaa viikoittain järjestettävät vauvakerhot. En kuitenkaan pitkään aikaan uskaltanut sinne lähteä, koska sitä itkua riitti silloin niin paljon, että pelkäsin koko kerhoilun olevan vain huutoa. Lopulta sitten uskaltauduin ja onneksi niin. En itseasiassa koskaan ajatellut olevani vauvakerhoilija ja myönnetään – mulla saattoi olla niistä ennakkokäsityksiä. Mutta niin vain se oma suhtautuminen muuttui vauvan tullessa kuvioihin.

Meidän vauvakerho on ollut tosi kiva viikon piristys. Aloitettiin aluksi pienten ryhmässä (0-7kk) ja nyt siirryttiin vanhempien (!!) vauvojen ja taaperoiden ryhmään. Kerhossa on ollut aina kiva ilmapiiri ja siellä on pystynyt vaihtamaan ajatuksia ohjaajien ja muiden äitien kanssa. Ja vauvoillekin on ollut tarpeeksi aktiviteettia, ainakin sen perusteella, että Gigi on ollut kerhopäivien iltana aivan sippi. Tänään viimeksi oltiin ja simahti sänkyynsä välittömästi ilman sitä normaalia puolen tunnin peuhaamista pupun kanssa.

Jokaiseen kertaan on kuulunut jonkinlaista laulua ja leikkiä. Joskus mukana on ollut soittimia, joskus ollaan puhallettu saippuakuplia, käyty värikylvyssä tai painettu vauvojen jalkapohjista printit muistoksi. Toiminta on monipuolista, mutta kuitenkin tarpeeksi helppoa, että vauva jaksaa. Kerhotila on täynnä leluja ja varsinkin nyt, kun eteenpäin mennään niin lujaa kuin päästään, on siellä turvallista meuhata ja leikkiä. Mulle vauvakerho on ihan ehdoton juttu ja kiva lisä viikon muihin puuhiin. Se, että saa jutella samassa tilanteessa olevien kanssa on niin tärkeää. Ja tärkeää on myös se, että tuo pieni energiapallo (joka nousi tänään ensimmäistä kertaa seisomaan tukea vasten!) pääsee purkautumaan siellä kerran viikossa.