Vauva ja kissa – miten yhtälö toimii?

 

Meidän perheeseen kuuluu tällä hetkellä yksi nelijalkainen ystävä, toukokuussa 12 vuotta täyttävä Purina kissa. Sanomattakin selvää, että synnytyksen lisäksi jännitti tuolloin myös kissan suhtautuminen tulevaan vauvaan. Kissat kun nyt sattuvat olemaan aika omapäisiä, satunnaisen itsekkäitä ja omaa tilaa vaativia tapauksia. 

Purina on aina ollut mun kissa. Tullut aina mun syliin jos on voinut valita ja seurannut joka paikkaan maukuen ja vaatien huomiota ja ruokaa. Kun ollaan oltu matkoilla ja Purina on ollut hoidossa, olen ollut normaaliakin enemmän suosiossa palattuamme. Purina on aina öisin tullut mun vatsan tai selän päälle nukkumaan ja sohvalle istuttuani hypännyt välittömästi syliin. Ollaan siis eletty aika kiinteästi tuon pörisevän palleron kanssa kaikki nämä vuodet.

Luin raskausaikana kauhukertomuksia siitä, kuinka monien kissat vauvan tullessa ovat alkaneet protestoimaan merkkailemalla joka paikkaan ja käyttäytymään aggressiivisesti. Jopa niin huonosti, että kissoista on lopulta jouduttu luopumaan. Nieleskin raskaushormoneissa, että kuinka voisin luopua jostain minulle niin rakkaasta ystävästä, vaikka tiesinkin että pahimman tullessa eteen niin täytyisi tehdä. Meidän kohdalla kävi kuitenkin heti selväksi, ettei sellaiseen olisi tarvetta. Purina otti vauvan vastaan hienosti.

Tai no, kuinka hienosti nyt ensisijaisesti itseään ja omaa etuaan ajatteleva kissa voi ottaa. Purina haisteli vauvaa satunnaisesti ensipäivien aikana ja lopulta totesi, ettei rääkyvästä ihmislapsesta ole mitään hyötyä hänelle, joten jatkoi elämäänsä kuten ennen. Toki suurin muutos oli se, että en enää voinut antaa kissalle samanlaista huomiota kuin ennen – päiväsaikaan. Kun Gia menee illalla nukkumaan, Purina tulee välittömästi vaatimaan oman huomionsa. Kehrää sylissä sohvalla, puskee ja vaatii rapsutuksia. Ja tulee öisin vatsan päälle, mikä ei välttämättä ole niin mukavaa kun yöt ei muutenkaan ole aina niin hyviä ja katkottomia. Mutta eihän sitä siitä raaski siirtää.

Nyt kun Gia on vanhempi, on kiinnostus tuota pehmeää maukujaa kohtaan kasvanut. Silmät lautasina tyttö tuijottaa kissaa kun osuu näköpiiriin ja kiljuu iloisena. Yrittää kontata kohti, mutta kissa ymmärtää luikahtaa alta pois. Useamman kerran Gia on onnistunut nappaamaan kiinni hännästä tai turkista (ollessani tietenkin vieressä) mutta kissa ei ole reagoinut muuten kuin siirtymällä pois. Kun Gia siirtyi reilu viikko sitten omaan huoneeseen, siirtyi sinne myös Purina. Naperon vaunut ovat pinnasängyn vieressä ja pienen mennessä unille, asettuu Purina viereen vaunuihin nukkumaan.

Taitaa se sittenkin vähän salaa tykätä tuosta natiaisesta.