Viittä vaille puolivuotias

Uunissa paahtuu chilillä maustetut kikherneet ja pöydällä odottaa vuoroaan päästä lämpimään omena-kaurapaistos. Vauva nukahti vähän ennen kahdeksaa, vihdoin. Pinnasängyn sijaan kelpasi vain äitin syli ja juuri opitun taidon, eli päristelyn, treenaaminen. Se taisi lopulta ottaa sen verran voimille että ensimmäisen silmien hieraisun jälkeen pieni simahti välittömästi sänkyynsä. Tuntuu että viikon sisällä on otettu niin monia harppauksia eteenpäin että mietin voinko mä edes kutsua tuota tyyppiä enää vauvaksi? 

Gigi rakastaa katsoa itseään peilistä ja kosketella tahmaisin sormin omaa kuvaansa huuli pyöreänä. Se huuli on muuten pyöreänä valtaosan päivästä, tyyppi kun ihmettelee koko ajan, ihan kaikkea. Kahvilassa tuijotetaan röyhkeän intensiivisesti kaikkia ja väläytetään leveä hymy kun vihdoin saadaan katsekontakti. Ja hymyillä tuo vauva jaksaa loputtomasti, aamusta saakka ja puhjenneista hampaista huolimatta. Päästyään uuteen syliin, kosketellaan tarkasti uudet kasvot repien vähän nenästä, poskesta ja hiuksista. Unta tankataan öisin päiväunien sijaan ja nyt yritetään punnertaa ylös jatkuvasti, kuka sitä nyt jaksaisikaan vain maata aloillaan. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta mango on tähän mennessä ainut mille on näytetty vihreää valoa, mutta äidin ja iskän ruokailu on kyllä äärimmäisen kiinnostavaa. Kissaa on yritetty kovasti hamuilla ja lopulta onnistuttu tarraamaan kiinni turkista. Ulkoilusta ja kaupungilla pyörimisestä nautitaan selvästi – ulkohaalarin vetoketjun kun vetää kiinni, leviää pienen kasvoille joka kerta autuaan onnellinen hymy.

Vitsi miten ihana tyyppi tuo melkein puolivuotias on.