Tänä vuonna kesä on jo melkein ohi ennen ensimmäistä lämmintä lauantai-iltaa. Se on tänään. Olen Suomenlinnan lautalla veljeni kanssa, matkalla kesäteatteriin katsomaan Seitsemää veljestä. Tykkään veljeksistä niin kuin Turhapurosta, minulla on tuulta tukassa ja parasta seuraa.

Sisällä linnoituksessa sahanpuru pölisee ja tanner tömisee, minä yskin. On sonnikarja, viinaa, hiki, pyssyjä, emäntä-elovenat, yllättäen vähän sisua ja yksi lol. Kaukana kavala maailma. Kunnes lavalle lampsii kummallinen pariskunta tempoen ja elehtien kuin riivatut villieläimet. Kumpikin saa vuorollaan eksoottisiin ääntelyihin pakottavia sätkyjä. Tempperamenttisia, päättelen. Naamat ovat sotkuisen mustat. Mikko ja Kaisa ovat mustalaisia. Heidän näyttelijänsä eivät ole. Mustanlikaiset naamat selittävä pien kauppaaminen menee minulta ohi. Pariskunnan oikea työnjako vaikuttaisi olevan seuraava: Kaisa kiroilee ja ennustaa, Mikko pullistelee, vinguttaa viulua, ja uhkaa väkivallalla. Mikon ääni on Pulttiboisin, Hymyhuulien, Vintiöiden, Kummelin ja viimeisimpänä Kingin mannehahmojen yhteisestä suusta tuttu. Asut ovat Punanaamio meets resupekka meets valkolaisen mustalaisfantasia.”Haa!”-huudot säestävät flamenconomaisia pakkoliikkeitä. Hoh hoijaa. Ei ihan jaksaisi: a) katsoa p) elää just nyt c) muistaa tätä jälkeenpäin t) puhua tästä ikinä e) kirjoittaa tästä. Vaan minkäs teet kun nielläkään ei voi. Taisteloa allans monta ja niistä pitäisi osata valita mutta umpimähkäiseksi käy jossain vaiheessa. Ja tässä sitä ollaan, kirjoittamassa.

Kun olen tuijottanut apaattisesti Mikon nokista naamaa ikuisuudelta tuntuvien loppuaplodien ajan, hiivimme ulos linnoituksesta, nappaan kuvan merimaisemasta ja kipitämme seuraavan lautan kyytiin. Minä ja veljeni olemme teen tarpeessa. Seisomme lautan baarin jonossa odottaen vuoroamme. Vilkaisen taakseni. Minun takanani seisoo näytelmän Kaisa. Hohtavanvaaleat hiukset, nöpönenä. Mietin, mitä meikinpoistoainetta on käytetty, kun hänen kasvonsa ovat noin puhtaanvaaleat. Onko hänellä maskeeraaja vai tekeekö hän meikkinsä itse. Ei voisi millään arvata, että ne olivat äsken vielä mustat. Haluan sanoa jotain. Mutta tunteiden vallassa ei ole hyvä sanoa mitään enkä keksi yhtäkään sopivaa aloitusta. Ootko kaaleita? Mitä se haa tarkoittaa? Mitä ajattelit? Ajattelitko?

Seitsemää veljestä ei ole ollut tekemässä pelkästään ohjaaja, vaan kokonainen työryhmä. Rasistinen representaatio on ollut kovin monien silmien alla ennen kuin se on tupsahtanut minun eteeni. Teatterin johto, puvustajat, lavastajat, valomies, he ovat varmasti nähneet näytelmän? Näyttelijöissä on myös nuoria, kaikki eivät ole täyttäneet vielä kolmeakymmentäkään. Jostain syystä haluaisin vaatia ikätovereiltani enemmän. Olen itsekin valinnut suunnilleen työttömyyteen johtavan taiteilijan ammatin, joten tiedän että töitä pitää vastaanottaa, kun niitä saa. Mutta jonkun toisen ryhmän ihmisoikeuksien kustannuksella? Minun on vaikea uskoa, että nuoret näyttelijät tekisivät näin tietoisesti. Postkolonialistisen teatterin a p c ei vain ilmeisesti ole hallussa. Brownface on kaikista mahdollisista näihin teemoihin liittyvistä aihepiireistä yksiselitteisimpiä ja ilmeisimpiä.

Tuntuu täysin yhdentekevältä kirjoittaa aiheesta valkoinen näyttelijä pukeutuu rasistiseksi stereotypiaksi. En voi sanoa mitään uutta koska kaikki on jo sanottu, linkit lopussa. Jokainen joka haluaa, voi tietää saman minkä minäkin: se ei ole ok. Ja kyllä, se pätee myös romaneihin. Romaneilla ja valkoisilla suomalaisilla on erittäin pitkä yhteinen historia, ja siten myös median ja taiteen rasistisilla romanirepresentaatioilla. Ne eivät ikinä olleet ok, eivätkä ole sitä vieläkään. Minun ei tarvitse lukea mitään, että tietäisin, että brown face on väkivaltaa. Minä vaan tiedän. En voi valita tietämisen ja epätietoisuuden välillä. Mutta koska valkoisten miesten maailma perustuu pseudorationaalisuuteen, tunne-tieto ei riitä perusteeksi. Siksi olen lukenut. Tekstit ovat todisteita, ja olen lukenut ne, jotta voin viitata todisteisiin. Niin teen nytkin. Tämän päivän Suomessa valkoisella taiteilijalla on varaa valita kammiostaan korkeasta, lukeeko hän vai ei. Lukematta jättäminen ei selvästikään sulje ovia ja lavoja. Mutta se on valinta. Tietoinen tai tiedostamaton, valinta joka tapauksessa. Onko sivistys hyvä ja tavoiteltava arvo, se on ihan toinen debatti. Aapisen tankkaaminen vaikutti kuitenkin jotenkin aika keskeiseltä Seitsemässä veljeksessä. Jos tavoittelet havu-oksan rauhan-viiriä ja tasa-arvoa, unien Kultala ei toimi. Tiedä mitä unesi edustaa.

Resursseja:

Sonya Lindfors ja Maryan Abdulkarim keskustelevat stereotypioista suomalaisessa teatteriskenessä: http://www.issuex.fi/blackface-ei-ole-ok/

Morgan Godfrey kirjoittaa Jonah from Tonga –sarjasta, jossa valkoinen uusiseelantilainen esittää polynesialaista blackface -hahmoa: http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/apr/23/jonah-from-tonga-the-modern-minstrel-show

Moctesuma Esparza Ben Affleckin brownfacesta Argo-elokuvassa: http://www.theguardian.com/commentisfree/2013/feb/08/argo-hollywood-latino-hero

Näyttelijä Karina Assad kirjoittaa brownfacesta ja representaation tärkeydestä amerikkalaisen teatterimaailman kontekstissa: http://howlround.com/the-importance-of-story

Lyhyt selitys –tyylinen artikkeli siitä, miksi blackface loukkaa: http://theconversation.com/explainer-why-blackface-and-brownface-offend-65881

Unkarilainen journalisti Boglarka Balogh poisti blackface –potrettisarjan sivuiltaan sen saaman vastaanoton jälkeen: http://www.theguardian.com/world/2016/jan/07/boglarka-balogh-seven-types-of-blackface

Sisonke Msimang kirjoittaa siitä, miksi tämä kyseinen teos oli loukkaava: http://www.theguardian.com/world/2016/jan/07/boglarka-balogh-seven-types-of-blackface

Mark Lawson kirjoittaa blackfacesta brittiläisen, saksalaisen ja amerikkalaisen teatterin kontekstissa: http://www.theguardian.com/stage/2012/oct/23/good-riddance-blackface-mark-lawson

Lola Okolosie kirjoittaa modernista blackfacesta Britannian X-factorissa: http://www.theguardian.com/commentisfree/2016/oct/11/honey-g-x-factor-blackface-novelty-rapper-post-brexit-uk

Kulttuurisista eroista suhtautumisessa blackfaceen Australian ja Yhdysvaltojen välillä: https://www.nytimes.com/2016/11/08/opinion/why-isnt-blackface-taboo-for-australians.html

Jos on vielä epäselvää, miksi myöskään romaniface ei ole ok, suosittelen retkeä kirjastoon tai kirjakauppaan. Sieltä pitäisi löytyä Panu Pulman toimittama Suomen romanien historia.