Meidän vauva on täällä!
Baby Matias syntyi 29/08 täällä Barissa Etelä-Italiassa. Voi pojat mikä synnytys ja muutenkin sairaalakokemus Etelä-Italiassa! Teen siitä sitten erikseen postauksen, mutta nyt kuulumisia ensihetkistä kotona.
Synnytin lauantaina klo 12 päivällä ja pääsin kotiin tiistaina samoihin aikoihin. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa, sillä en enää vain kestänyt sairaalassa oloa! Tähän syynä etelä-italialaiset sairaalapuuttet, joita tulen avaamaan lisää myöhemmin. Vaikka mulla oli ollut todella hankala synnytys ja olin fyysisesti rikki (synnytys päätyi hätäsektioon), niin odotin pääseväni kotiin. Tiesin että parantuisin siellä nopeammin ja voin pitää parempaa huolta vauvastani, yhdessä mieheni kanssa. Koronan takia synnytin ja olin siis sairaalassa yhteensä 4 yötä yksin vauvani kanssa ilman mieheni tai perheen vierailuja.
Vito (mieheni) tuli hakemaan meidät tiistaina ja toi mukanaan jättimäisen kukkakimpun. Itse olin pukenut vauvan ja itseni parhaimpiin vaatteisiin mitä sairaalakassistani löytyi 😀 Se oli ihanaa, tuntui kuin ensitreffeiltä ! Meitä oli nyt 1 enemmän ja kaikki niin uutta. Oli ihana nähdä Vito vauvan kanssa. Miehet todella tajuavat vauvan tulon vasta syntymisestä, ei raskaudesta.
Kotona jouduimme heti alkamaan puimaan imetysongelmaa. En nimittain ollut onnistunut kunnolla imettämään sairaalassa. Onnistuimme siinä vain lyhyissä pätkissä ja vain auttavan sairaanhoitajan kanssa. Sairaalassa sanottiin, että poikani on laiska eikä halua imeä tarpeeksi pitkään. Ajattelin että se on siis samanlainen kuin Vito (tämän perheessä puhutaan aina kuinka ”laiska” Vito oli syömään ja aiheutti tajutonta stressiä kun oli vauva) ja että joudun ehkä antamaan korvikemaitoa, jotta emme riskeeraa vauvan kasvua ja kehitystä. Tämä oli todella iso pala minulle . Pidin todella tärkeänä äidinmaidon antamista. Mutta kuten synnytyksestä olin toivonut aivan erilaista ja tapahtui se jota pelkäsin kaikista eniten, ajattelin jo että näköjään minkään ei kuulu mennä niin kuin suunnittelin. Olin jo siis luovuttamassa myös imettämisen suhteen. Olin poikki fyysisesti ja vauva oli tiputtanut painoa sairaalassa (vaikka se on kylläkin normaalia) ja lisäksi hänen iho oli kuivunut parissa päivässä.
Onneksemme Vito ei halunnut kuulla tätä. Hän muistutti minua kuinka halusin imettää ja lupasi olla kaikin mahdollisin tavoin imetyksessä apuna (kokata, tuoda vettä kun imetän, ja antaa mun nukkua silloin kun hän on vauvan kanssa ja tällä ei ole nälkä). Lisäksi hän lupasi että voimme mennä imetys konsultaatioon, joka löytyy samasta kaupungista. En ajatellut että onnistuisimme imettämisessä, mutta lupasin että yritetään vielä. Kuitenkin jos vauva ei nosta painoa, niin ostetaan heti korviketta. Samana päivänä juttelin hyvän ystäväni kanssa puhelimessa ja hän lupasi olla imetystukihenkilöni, ja että mikä tahansa ongelma mulla olisi edessä (kireä huulijänne, maidonnostatus, kipeät nännit, matalat nännit, vauva joka nukahtelee rinnalle jne. mitä näitä kaikkia nyt on), niin hän auttaisi. Kaikesta pääsee yli, kun on motivaatiota, hän lupasi. Hänellä itsellään oli myös ollut hankala imetys alkutaival.
Mutta jotekin ihmeen kaupalla samana yönä kun olin päässyt kotiin, imetys alkoikin sujua! Pojalle oli hyvä imutote ja jaksoi imeä aktiivisesti 40 min kerralla! Olin aivan taivaissa! Voiko olla mahdollista että sittenkin onnistumme tässä. Nyt vauva on päälle 3 viikon ikäinen ja ainoastaan äidinmaidolla ollaan menty. Toivottavasti tätä saa jatkua. Uskon että meillä auttoi se, että pääsimme poissa ikävästä sairaala ilmapiiristä ja pystyimme molemmat vauvan kanssa olemaan rennosti kotona. Kävimme myös siellä konsultaatiossa ja siellä annettiin kommenttia kuinka hyvä ja vahva imuote pojalla on ja kuinka ahkerasti jaksaa imeä. Siis aivan laiskan vastakohta! Ihmettelivät aivan että mitä oikein tultiin konsultaatioon tekemään.
- Imetyksen lisäksi ollaan nautittu nukkumisesta kolmistaan samassa sängyssä, vauva vuorotellen minun vieressä ja vuorotellen isänsä vieressä, vaunulenkeistä merellä ja jopa pari kertaa jo ravintolassa syömisestä. Päivät menevat nopeasti, silla imetän noin joka 2 tunnin välein ja imetysten välissä pitää olla tehokas, jos haluaa jotain saada tehtyä. Yöt taas tuntuvat menevän hitaasti sillä olen suurimman osan yöstä hereillä xD Alussa (ensimmäiset 2 viikkoa) meidän poika nukahti heti imettämisen jälkeen, mutta nyt 3. viikolla häntä ei saa millään uudelleen nukkumaan yöimetysten jälkeen. Eilen yöllä hän oli jopa niin virkeä, että päätin antaa hänelle kylvyn ja hieronnan noin klo 3 yöllä! Pitää yrittää herättää häntä enemmän päivisin, jotta yöllä tulisi uni silmään helpommin.
Ravintolassa syöminen onnistuikin alussa helposti sillä se oli fakta, että jos imetin, niin poika nukkui sikeästi seuraavat 2-3 tuntia. Me jätimme hänet isovanhemmille naapuriin – annoin lisäksi mukaan tuttipullon pumpattua maitoani. Pystyimme helposti olemaan Viton kanssa illalla ravintolassa ja juoda jopa lasin viiniä – luksusta! Ulkolounaalle olemme aina ottaneet vauvan mukaan, sillä hän nukkuu hyvin päiväsaikaan ja rakastaa kuunnella ihmisääniä ja melua kun nukkuu! Hullua mutta totta. Ehkä se lähentelee sita white noisea, ääntä jonka kuulee masussa 9 kk ajan?
Kun vauva on hereillä ja yliaktiivinen, sitä toivoisi että hän nukkuisi hetken, mutta sitten kun hän on unessa, niin tulee aivan kamala ikävä. Me yleensä sorrummekin koskettelemaan hänen jalkoja ja käsia tai asettelemaan peittoa paremmin ja sitten vahingossa herätämme hänet 😀 Kuitenkin on uskomatonta kuinka nopeasti vauvat kehittyvät. Ensimmäiset 2 viikkoa vauva vain nukkuu, syö ja kakkaa. Silloin tuntuu että vauvat ovat todella helppoja (varsinkin jos imettäminen lähtenyt sujumaan) ja että näitähän voisi tehdä vaikka 10 kpl. Siskonikin sanoi että vaikuttaa että päiväni menee siirtämällä vauvaa paikasta toiseen (meidän sänky, rattaat, auto, sohva, kehto…) ja hän vain nukkuu… samalla kun otan kuvia 😀 . Sitten kun vauva alkaa olemaan hieman aktiivisempi ja itkusta on tullut voimakkaampaa, niin ymmärtää että kyllä tässä on tekemistä ihan tarpeeksi. Ainakin hetkeen.
Viimeseksi hieman kropan muutoksista. Mulle oli kertynyt painoa raskauden aikana 12 kiloa. Painoin raskauden lopulla 65 kiloa. Sairaalasta kotiin palatessa paino oli tippunut jo 60 kiloon. Nyt päälle 3 viikkoa synnyttämisestä, olen 57 kiloa. Kävelen joka päivä pitkiä vaunulenkkejä, mutta en ole yrittänyt laihtua. Voi olla että imettäminen on tehnyt osansa, mutta tiedostan kyllä että syön vähemmän kuin raskauden aikana. Ei ole yksinkertaisesti enää sellainen nälkä kuin raskaana! ! Jano on kova, mutta se varmaan kuuluu imettämiseen 🙂 . En onneksi saanut yhtään raskausarpeja. Uskon että se on kiinni geeneistä, mutta rasvasin kuitenkin itseni joka päivä kookosöljyllä. Just in case.
Seuraavissa postauksissa luvassa synnytyskertomus sekä jatkoa sarjaan mitä en odottanut x raskauskolmannekselta.
Un abbraccio!
- Niina
Ohje 4 henkilölle.