LOMASTA

07_2018_21_01.jpg

07_2018_21_02.jpg

Olen aikaisemmin kirjoittanut kuinka Sveitsi on älyttömän kallis paikka asua. En ole lomallani tehnyt oikein mitään, paitsi käynyt uimassa ja lukenut kirjoja gradua varten, muistaakseni kahdeksan tässä kuussa. Joillekin tämä voi olla täydellinen loma enkä valita itsekään varsinkin kun uimarannat ovat ilmaisia ja turvallisia. Sain kesän ensimmäisen auringonpistoksen jonka avulla ymmärsin miksi vanhukset kuolevat helleaalloissa. Olo oli kamala koko seuraavan päivän ja vedin sokerisuolaliuosta itku kurkussa. Olen ollut pari päivää yksin kotona kun kämppikset ovat lähteneet matkoille ja se on ollut kummallisen rauhoittavaa, vähän niinkuin mökillä olisi kun saa rauhassa lukea ja olla ja välillä tehdä ruokaa. Katsoin auringonpistoksen surkeissa jälkioloissa  Netflixistä Queer Eyeta ja Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarjaa vaakatasossa ja itkin puolen tunnin välein.

Tänään tein lettuja aamiaiseksi kahdeltatoista ja otan myöhemmin junan Zurichiin kaverin luo.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *