KUN LÄHTEMISESTÄ TULEE PALAAMISTA

Olen päätynyt siihen tulokseen että olen maailman huonoin pakkaaja. Pakkaan kauan, hitaasti ja siitä huolimatta erittäin panikoiden. Lentoni Pariisiin lähtee kuuden tunnin päästä Helsinki-Vantaalta ja kello kolme aamuyöllä olen kiillottanut kenkiä, lukenut monta tuntia uutisia ja syönyt itseni tukkoon virolaisista ja suomalaisista herkuista. Tunnen finnin nousevan jo nyt. Yhteenvetona tiedän että jos lentoni lähtee aamulla, on turha haaveilla että saisin itseni nukkumaan yöllä. Jos lento lähtee illalla, migreeni tulee moikkaamaan.

En kuitenkaan syytä matkalaukkujani paniikin oikeasta syystä. Siihen löytyy vastaus nimeltä jännittäminen. En aina tiedä että mistä. Tänään muutan asumaan 5. maahan pienen elämäni aikana, ja jännittää edelleen aivan kamalasti kaikki. Keksin kaikenlaisia stressaamisen aiheita, vaikka pohjimmiltaan tiedän että kaikki järjestyy. En osaa kieltä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun muutan maahan jonka kieltä en osaa. Kaikki käytännön asiat ovat hankalia ja ja. Olen asunut Lontoossa kaksi vuotta. Entä jos mut ryöstetään, mistäköhän saan pippurisumutetta. Olen kotona äidin luona Espoossa ja nurkan takana tehtiin ryöstö pari päivää sitten aamuyöllä. Entä jos en pysty maksamaan vuokraa. Se on sitten täysin oma vika, jos ei osaa hoitaa asioitaan.

Olen niin onnellinen, vaikka tuntuisikin siltä että kohta joku koputtaa olalle ja ottaa kaiken pois.

Nyt palaan pakkaamisen pariin, heti yhden teekupillisen ja Morrisseyn kappaleen jälkeen. I’m throwing my arms around Paris…

Lähetin Belgiasta neljä laatikollista tavaroita jo paikan päälle, joten enköhän saa jotain päälleni ja jalkaani puoleksi vuodeksi.