NAINEN, LOPETA SUKKAHOUSUILU

Montako kertaa olet viimeisen viikon aikana lukenut kuinka kukaan ei tee yhtään uudenvuodenlupausta? 

Näin ovat pauhanneet kaikki, paitsi Mark Zuckerberg jonka uusi vuositavoite on luoda kodin tekoäly tai jotain muuta yhtä turhaa.

Okei, tämän vuoden lupaustrendi on rakastaminen. Olen siitä aika varma. Minulla on 780 Facebook-kaveria, joten otanta on laaja.

Tälläinen sluibailu on alkanut ärsyttämään yhtä paljon kuin kokoomuslaista turhien tukien nostaminen.

Kerrankin voisi olla oman elämänsä Obama ja valokeilassa luvata kuinka tänä vuonna yrittää antaa enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen, olla vähemmän kapeakatseinen ja muutenkin noin kokeilla maailman muuttamista ihan itse.

Mutta kun ei.

Rakkauskin vaatii tekoja ja minä olen päätynyt omaan työnsarkaani.

Lupaan lopettaa sukkahousujen ostamisen* vuodeksi ja pistää säästyneet rahat lentolippuun.

Vuonna 2016 on vielä asioita jotka saavat naiset ja tytöt häpeämään itseään aivan mielettömästi.

Yksi niistä on valuvat sukkahousut.

Reikäset sukkahousut.

Hankaavat sukkahousut.

Liian isot sukkahousut.

Liian pienet sukkahousut.

Nyppääntyneet sukkahousut.

Sukkahousujen käyttö on kuitenkin täysin oma valinta. On se vaan kuulkaas ihanaa nöyryttää itseään naiseuden nimessä.

Ennen kuin kukaan kommentoi Wolford ja Falke, tässä vaan tiedoksi että olen 25-vuotias nainen.

I’m not new to this.

Tälläinen pikkuleijonan päättäväisyys kumpuaa siitä että pidin viime vuoden lupaukseni ja luin todella reilu viisitoista kirjaa.

Uusi-Seelanti, lentolipun kohde, täältä tullaan!

 

* Teen poikkeuksen Monoprixin verkkosukkahousujen kanssa koska ne ovat parasta mitä Pariisista saa.

muoti trendit ajattelin-tanaan trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.