ENFIN, VIIMEINKIN
Vaikka olen onneton, tiedän kuitenkin tasan tarkkaan kuinka onnekas olen. Vietin perjantaina erittäin hitaan aamun. Heräsin aurinkoon joka valtasi takapihan. Rakastan sitä että asun keskellä kaupunkia, mutta en kuule kaupungin ääniä. Saman koin Pariisissa jossa yksiöni oli erittäin pienellä aukiolla mutta kulman takana oli Riemukaari. Nyt asun ranskalaisten kämppisten kanssa ja nautin välillä surutta aamiaiseksi valkoista leipää jonka päälla on kookosöljyä. Ja juon samaa vihreää japanilaista genmaicha-teetä minkä ostin Pariisista rue Sainte-Annelta. Kaipaan Pariisia.
Hyppäsin kaksikerroksiseen bussin ja kiipesin yläkertaan mutta vaikka etupenkki oli vapaana, en istunut siihen koska itkemisen varalta en laittanut piilolinssejä eivätkä aurinkolasit olleet mukana. Purskahdin itkuun odotushuoneessa ja katsoin tv-näytöltä powerpoint-esitystä lihan kylmäketjun tärkeydestä ja malariavaaran alueista. Itkin lääkärille. Masennuksesta kertominen on hassua, kymmenen minuuttia itkemistä kuin tyhjästä ja sitten kuin ei olisikaan ikinä ollut mitään. Sain reseptin ja kävin hakemassa lääkkeet terveyskeskuksen viereisestä apteekista. Tutkin pakettia jossa pillerit on järjestelty päivien mukaan, sunnuntai ensimmäisenä. Että jos unohtaa vaikka mikä päivä on. Kävelin kouluun. En osannut keskittyä. Joten menin koulun viereiseen kauppaan, jonka viinibaarin takaa löysin terassin. Auringon kunniaksi ostin jääjogurttijätskin. Join omena-lehtikaalimehua ja söin paketin Oreo-keksejä auringossa, joka ei myöskään osannut päättää näyttäytyäkö vai ei. Tunsin syyllisyyttä siitä että käytin lähemmäs 10 euroa ruokaan kun pitäisi säästää. Tutkin alennuksessa olevia kukkia. Hain ilmaisen kahvin kaupan koneesta ja menin kouluun. Halusin olla yksin, tai en kuitenkaan ihan yksin vaan olla moikkaamatta ketään. Menin koulun perälle Drama Centeriin jossa näyttelijäopiskelijat puhuvat itsekseen ja parettain, eli harjoittelevat Shakespearen näytelmiä yleensä ilman sukkia. Kuuntelin flyygelinsoittoa ja otin ensimmäisen pillerin. Keskityin pieniin yksityiskohtiin mutta kuitenkin lähinnä chattasin pari tuntia suomalaisten ystävieni kanssa. Enkä osannut olla paikoillani ollenkaan. Luin yhden kappaleen kirjaa taiteesta ja tulevaisuudesta. Kävelin ripeästi kotiin, kävin kahdessa second handissa. Tutkin samoja käsintehtyjä keramiikka-astoita kun viime viikolla. Tulin kotiin ja kuuntelin Craig Davidia. Garagen tahdit sopivat kevääseen ja Lontoon taloihin joiden ruma ruskea väri ei parane lisävalolla. En tehnyt mitään. Menin takaisin kouluun ja kuuntelin inspiroivia puheita menestyneiltä naisilta. En tuntenut mitään.
Lauantaina heräsin aivan tajuttomaan päänsärkyyn, pahaan oloon ja siihen että väsytti koko ajan vaikka ei pystynyt torkkumaan huonon olon takia.
Katsoin kymmenen jaksoa House of Cardsia ja menin takaisin nukkumaan.