Turvallisesti, tanssien, tuolilla

Istuin tänään bussissa Artekin Sedia 1-tuolilla, jonka olin raahannut darrassa hienostoalueella sijaitsevasta The Conran Shop -nimisestä sisustusliikkeestä. En yleensä vieraile sisustusliikkeissä, mutta kouluprojektia varten tuli käytyä kameran kanssa kiertelemässä parissa eri paikassa. Niissä pariskunnat suunnittelivat olohuoneensa sisustusta, pikkulapset tappoivat tylsistyneenä aikaa iPhoneillaan ja kaikki tuotteet olivat sellaisia mitä löytää designraamatuista. 

Olen sisustanut Lontoon-huonettani tähän asti vaaterekillä ja saaduilla tai löydetyillä huonekaluilla. En ole kokenut tarvetta ostaa uutta, ja luottanut siihen että tarvitsemani löytyisi jonkun muun hylkäämänä. En tiedä kuinka kauan olen täällä ja minne elämä vie. Lontoo on myös kallis kaupunki, Ikean puutavara on hakattu sademetsistä ja tavarat maksavat rahaa.

Jostain syystä tämä 45 punnan alelapulla varustettu Enzo Marin vuonna 1974 suunnittelema yksinkertainen ja orgaanisen näköinen puukasa (no onhan se nyt vähän hassun näköinen) kuitenkin päätyi kassalle. Tuoli taitaa itseasiassa olla ensimmäinen varsinainen huonekalu jonka olen ikinä ostanut. Alelapun ja orastavan tarpeen lisäksi ostospäätökseen taisi myös vaikuttaa se, että kevään ja kesän myllerryksissä kävin usein rauhoittumassa ja ottamassa viiden minuutin aikalisän Artekin Espan liikkeessä. 

Bussissa vastapuolellani istuva tyttö naurahti erikoiselle istumajärjestelylleni. Tuolista lähtevä kevyt männyn tuoksu viestitti aivoilleni olevani turvassa. Mökillä kavereiden kanssa viettämässä saunailtaa. Suomen kesässä. Partioleirillä teltassa luonnossa vietetyn päivän jälkeen. Kävelemässä kavereiden kanssa uimaan pienessä hiprakassa, tiellä vain me ja ohikiitävät rekat. Ruotsin maaseudulla festareilla onnellisena teininä. Norjan rajalla. Vaeltamassa metsässä, rauhassa, ympärillä puita ja puhdasta ilmaa. Kotona, jossain missä kaikki on hyvin. Juuri tässä, kaikki on ihan hyvin, muutokset tulee ja menee. 

Edellisenä iltana olin neljältä aamuyöllä eksyksissä. Olin onnellisena juonut liian monta muovikupillista huonoa punaviiniä, tanssinut ja hassutellut warehousessa järjestetyissä bileissä, jossa oli pyöriviä peilejä katossa, hylätty auto keskellä kaikkea ja livejazzia. Oikea bussi ei tullut, ja päädyin kävelemään yli tunnin tyhjillä kaduilla. Nappasin mukaan jonkun talon ulkopuolelle hylätyn sivupöydän ja yritin etsiä bussia joka veisin kotiin. Päädyin turvallisesti viideltä kotiovelle ja pöytä päätyi lopulta kämppiksen huoneeseen.

Minulle jäi tästä viikonlopusta käteen tuoli jolla on turvallista tanssia, erilaisia Lontoo -kokemuksia ja pari uutta ajatusta elämästä.

Jos elämäni olisi eri artisteja -kokoelmalevy, nyt oltaisiin siinä Belle and Sebastianin kohdalla.

Huomenaamuna huudatan taas Call Me Maybea, Dancing On My Ownia ja Gagnam Stylea Youtubesta ja yritän selvitä tulevasta viikosta ja aamuisesta arkkitehtuuriluennosta. 

 

I want the world to stop, give me the morning, give me the afternoon…

 

Kuvat: Artek & Finnish Design Shop