Kouluhommia
Kun Suomi juhlistaa itsenäisyyttään ensi kuun alussa, minä ja kurssikaverini olemme vihdoin saaneet pulkkaan tämän syksyn suurimman urakan, 45 minuuttia kestävän The White Shown. The White Show on jokavuotinen Central Saint Martinsin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden muotinäytös, jossa jokainen asu on nimensä mukaisesti valkoinen. Asuja on yli 170 ja meidän kurssi, Fashion Communication with Promotion, on vastuussa koko näytöksen tuottamisesta.
Päivät ovat pitkiä, mutta onneksi koulun ulkopuolella on piristävästi valaistu taideteos ja maasta tulevat suihkulähteet, jotka joskus iltaisin muuttuvat värillisiksi. Tai tunnelmallinen usvameri kuten eilen illalla.
Joten viime viikot ovat menneet muiden koulutöiden ohella esimerkiksi juuri oikeanlaista muovia etsiessä, savukoneen ja savupommien läpiviemisyrityksistä koulun Health & Safety -osaston kanssa ja odotellessa lupaa flyygelin siirrolle. Itse olen ryhmässä jonka vastuussa ovat hiukset, meikki, mallit ja stailaaminen. Olen meilaillut eri hiusyritysten kanssa paniikissa ensimmäisen hiustiimin vetäytyessä kun näytökseen on enää pari viikkoa, järjestänyt asujen keräämistä (niitä tosiaan on 170) ja tänään bonarina toimin mallina meikkitestiä varten.
Ensimmäisen kuvan look on edelleen päällä kirjoittaessani tätä koulun kirjastossa.
Oli ihan jännittävää kävellä takaisin meikkistudiosta koululle Lontoon tuulessa ihmisiä pelottelemassa!