Otan takaisin viimeiset 24 tuntia
Lähipuistossani Clissold Parkissa on Butterfly Dome, lasikupla jonne voi mennä ihmettelemään eksoottisia perhosia kesäisin. Trooppisessa huoneessa on iso japanilainen bambu keskellä ja liuta erilaisia kasveja. Aivan ihana paikka, ja kaiken lisäksi ilmainen. Puistosta löytyy myös muita eläimiä kuten bambeja (no okei, kauriita), vuohia ja lintuja. Maanantaina oli mahtavaa uppoutua sateisesta ja ailahtelevasta säästä hetkeksi kuplaan perhosten ja muiden ihmisten kanssa ihmettelemään.
Rakastan kotiani, mutta viimeisen päivän ajan se on temppuillut. Olin aloittamassa eilen kirjoittamista, kunnes kuulin outoa ääntä. Menin katsomaan, ja kappas. Eteisestä satoi vettä lamppujen ja palovaroittimen kautta. Yläkerran naapurin suihku oli tehnyt tepposet. Viereiset naapurit tulivat onneksi heti paikalle ja auttoivat siivoamisessa. Nyt en uskalla koskea lamppuihin joista tuli vettä, vessan lamppu mukaan lukien. Enkä ehkä ihan hetkeen pitää kuulokkeita. Yöllä taistelin heriläisen kanssa joka otti lempipaikakseen katon paljaat energialamput, joten huitominen ei ollut vaihtoehto. Aikansa siinä kesti ennen kun pääsin nukkumaan. Sitten vessan vetäminen ei enää onnistunut, koska jotain irtosi pumpusta.
Nyt kävi näin.
Onneksi lähimarketin halvin hedelmä&rusina suklaalevy oli tarjouksessa osta yksi, saat yhden ilmaiseksi.
Ja aina on Justin Timberlake, jos tekee mieli tanssia yksin suoraan tuolilta.
Ja huomenna tulevat korjaajat.
Ja auttavat sanat ja ystävät.
Yläkerran naapuri tuli hetki sitten silmät vetisenä tuomaan viinipullon ja suklaalevyn anteeksipyyntönä.
Nyt kävi näin elämässä, ja huomisesta tietää vasta huomenna.
Jännittävää, hyvässä ja pahassa.