Aloitin tämän jutun kirjoittamisen kotioveni ulkopuolella, sillä aamulla olin lähtenyt kiireessä ilman avaimia. Olin liian peloissani että olisin myöhässä ensimmäisestä kritiikistä, sillä kurssijohtajani painotti heti ensimmäiseksi eilen, ensimmäisenä koulupäivänä, että ei kannata tulla ollenkaan jos tulee myöhässä. Sain viimeisen kuvan seinälle juuri ennen kun opettajat astuivat sisään luokkahuoneeseen. Huh.

Ja seuraavat kolme tuntia olivatkin sellaista rääkkiä että päästyäni kotioven ulkopuolelle halusin vain istahtaa alas ja olla vaan, enkä välittää siitä että puhelimeni prepaid on loppu ja ulkona sataa ja en tiedä milloin kämppikset tulevat kotiin. Joskus onnellisuuteen riittää oven ulkopuolella toimiva wifi ja mahdollisuus istua alas. Onneksi kauppareissulla ollut naapuri pyysi teelle ja tutustuin käytävän päässä asuviin mukavanoloisiin tyyppeihin, jotka lainasivat vielä puhelintakin. Kämppis tuli pian kotiin, joten olen taas mukavasti omassa huoneessa (missä nämäkin kuvat on otettu).

Mutta huh, mikä viikon aloitus. 

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi niin moni muodin huippu on valmistunut juuri täältä.

Eilen oli siis ensimmäinen koulupäivä ja tänään ensimmäinen kritiikki kesäprojektista. 

Kolmannen kerran vielä: huh.

Kolme tuntia rakentavaa ja ei niin rakentavaa suoraa kritiikkiä, karuja totuuksia ja henkisiä potkuja persuuksille. 

Jokainen kurssikaverini oli poikki session jälkeen.

Tästä se lähtee.

Laskin että meillä on päivittäisen koulun lisäksi kolme eri projektia meneillään jo nyt ja kolmas briiffataan parin päivän päästä. Se tulee olemaan sellainen pieni duuni kuin muotinäytöksen järjestäminen.

Tuntuu siltä että olen kahden päivän aikana oppinut enemmän kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä.

Rakastan jokaista hetkeä.

Olen tullut oikeaan paikkaan. 

Nämä kaksi kuvaa kesäprojektini kuvaa saivat opettajien hyväksynnän. Kuudesta kuvasta.

Paita ja housut ovat Liisa Niemisen. Kätevää kun on lahjakas vaatesuunnittelija kämppiksenä!