Olen ollut kotona. En edelleenkään omista vaatekaappia tai henkareita. Puolet huoneestani on ihana unelma ja toinen puoli viisi Ikeakassia. En ole pitkään aikaan asunut näin isossa huoneessa ja joka viikko mietin että pitääkö nyt taas imuroida. Uusi valkoinen hyllykköni on rautakaupan roskiksesta, ja kivenpalanen löydetty myös kadulta. Jos joku on katsonut uutta Gilmore Girlsiä niin mulle tuli ihan hirveä ahdistus 30-something-clubista. Että täällä mä olen onnellinen jostain kadulta löytyneestä murikasta kun pitäisi varmaan olla kunnon sairausvakuutus ja ranska opittu eilen ja muutenkin kunnollinen osa-aikatyö. Eikä kyse olisi siitä etten osaisi nuukailla tyylikkäästi tai etten olisi toteuttanut unelmiani tai että en osaisi arvostaa sitä mitä minulla on. En vain enää haluaisi luottaa ainoastaan karmaan ja siihen että kaiken voi parantaa sipsipussilla.

Koulussani on kivaa. Olen ollut siellä päivittäin, vaikka olenkin pienessä flunssassa. Vietin synttärini paikallisen pienpanimoluen ja ihanien leivoksien kesken näköalapaikalla katsomassa auringonlaskua. Elämä maistui sillä hetkellä, yksinkin.