26
Täytän viikon päästä 26.
En kuvitellut että lähes 26-vuotiaana heräisin aamulla taas myöhässä ja läpihikisenä masennuslääkkeestä, että en menisi kouluun kolmatta päivää peräkkäin ja sitten itkisin keskellä päivää.
Ja tämä on siis erittäin hyvä päivä. Heräsin, kävin suihkussa, tein ruokaa ja kaksi kuppia kahvia ja imuroin huoneeni ja pesin pyykit.
Huomenna olen valmis menemään kouluun. Olen kirjoittanut tämän aiemminkin.
Tuntuu tosi melodramaattiselta sanoa kun joku kysyy että missä olet, onko kaikki hyvin että on, en vaan keksinyt mitään syytä herätä aamulla, eli keskellä päivää. Tunnin heräämisestä olen aina että mitä hittoa nyt taas. Mutta olen oppinut olematta syyllistämästä itseäni. Toistan vaan että it’s not your fault it’s chemical imbalance of the brain…
Välillä pienet asiat saisivat minut sulkeutumaan täysin. Siis aivan normaalit elämän vastoinkäymiset. Nykyään uskallan avata sähköpostin.
Olen tehnyt aina listoja, ja jos löytäisin vanhan sellaisen voisin yliviivata suurimman osan TOP 5:sta.
Yksi niistä asioista oli tämä koulu Sveitsissä, maassa missä kaikki tuntemani ulkomaalaiset ovat tylsistyneitä viimeistään vuoden jälkeen.
Täällähän on aivan parasta!
Kävellä marraskuun puolivälissä aurinkoisella, lumettomalla ja hetkeksi sateettomalla rantapromenadilla.
Juuri nyt tarvitsen promenadin rikkaita jenkkieläkeläisiä jotka ulkoiluttavat koiriaan ja lapsenlapsiaan, lenkkeilijöitä ja ihmisiä jotka ottavat onnellisia kuvia vuoret taustana. Raikasta ilmaa, joka on niin kirpeää että ihan varmasti saan jonkun myrkytyksen puhtaasta ilmasta. Kieliä joita en ymmärrä, ihmisiä joita en tunne, huomata ongelmia joita täällä ei ole. Tarvitsen hetken turvallisuutta, pumpulia, tunnetta siitä että mikään maailman tapahtuma ei vaikuta minuun koska olen täällä. Pikkukaupungin ongelmat ja säännöt ja tylsyyden tiedän jo, olenhan asunut Suomessa.
Tavoitteeni 26-vuotiaana on herätä joka päivä, harjata hiukset ja mennä kouluun.
Edellistä tuntuu tosi nololta ja pahalta kirjoittaa mutta minkäs teet. Tälläistä tämä nyt vaan on.
Hampaat jaksan jo pestä ja olen ostanut pikakahvia jos en ehdi aamuisin laittaa kahvipannua kuumaksi.
Tavoitteeni on myös lääkärin kehoituksesta oppia hengittämään oikein ja olla pelästymättä ihan kaikkea pikkukoirista siihen että joku huutaa nimeni.
Ja tietty haluan tehdä kaikkea kivaa! Leipoa skonsseja, ostaa olutjoulukalenterin (24 olutta, nerokasta) ja töitä ja muuta sellaista.
Liimata kattoon joku juliste jossa on kaikkea mistä pidän. Ekaksi pitää miettiä tietty tarkkaan mitä siihen tulee.
Kauniit maisemat eivät toimi sillä nurkan takana on Alpit ja välillä en näe niitäkään. Ehkä printtaan kattoon jättimäisen kuvan aivoista.
