Tärkeiden asioiden äärellä

lil.jpg

Jostain lehdistä tietää heti että hei, meistä tulee kavereita, vaikka jätän sut tällä kertaa hyllylle. Twin Magazine herättää hyvin vahvasti tälläisiä tunteita. Lehden syksyn numeron käsiini saatuani millään muulla ei ollut väliä, oli vain me kaksi valokuvagallerian kaupassa. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän lehden kovien kansien välistä löytyi muun muassa Kirsi Pyrhösen tähdittämät muotikuvat, Danielle Levittin kuvaama juttu New Yorkin värikkäästä nuorisosta ja Hanna Rosinin haastattelu. Ja vaikka mitä muuta muodista, taiteesta ja feminismistä. Nimekkäästä tekijäkaartistä löytyy Lulan ex-AD ja liuta huippuvalokuvaajia-ja stailisteja. Jos etsit jotain uutta inspiroimaan, se on tässä. 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lumipeitteisestä Lontoosta!

Muoti Suosittelen Ostokset Trendit

Muutostiloja

001.jpg

002.jpg

Neule, villakietaisuhame ja villahousut, second hand.

Viime aikoina Lontoon sää on ollut kirpeän kylmä, ja todellisuus on muutenkin puhaltanut varsin viileästi kasvoille. Aina ei ole helppoa, mutta ehkä siinä piilee tämän pienen elämän ihanuus. Se levoton odottamattomuuden odottaminen, kasa uusia mahdollisuuksia ja tarve osoittaa itselleen että näistä annetuista palikoista voi rakentaa mitä itse haluaa. Vaikka rakennusprosessi on välillä sietämätön, ainakaan minä en vaihtaisi sitä mihinkään. Näissä muutostiloissa on jotain jännää, takaraivossa takoo ajatus: on pakko selvitä ja kaikki saattaa mennä hyvin tai huonosti. Eikä sillä ole niin väliä miten, tärkeintä on että kunhan menee johonkin suuntaan.

Kuvat: Sana, thank you!

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit