PEHMEIDEN PAKETTIEN KARHEA SISÄLTÖ

Huomatessani uutisen PETA:n julkaisemasta angoravillan tuotannon ongelmia valoittavasta videosta hesarissa, jäin odottamaan aiheesta syntyvää keskustelua. Otin testikohteeksi Lilyn. Näpyttelin sanan angora hakutoimintoon parisen kertaa viime viikkojen aikana.

Olin yllättynyt suhtautumiseen: yleistä keskustelua oli vähemmän kuin odotin mutta samalla kommentoijat olivat erittäin tarkkana, jos bloggaaja tai Trendi esitteli angoratuotteita. Ajattelin keskustelua syntyvän paljon enemmän, samalla tavalla kuin vaikkapa Bangladeshin tehdasromahduksesta, joka otettiin laajasti esille Lilyn blogeissa.

Isojen vaateketjujen nopea reagointi videoon oli taas odotettavissa. Angoratuotteiden vetäminen äkkiä pois myynnistä on tehokasta negatiivisen julkisuuden minimointia. Kuluttajien on helppo samaistua kaneihin kohdistuvaan väkivaltaan, koska niitä pidetään myös lemmikkeinä kotona. On toki hyvä, että angora laitettiin ainakin hetkeksi pannaan mutta… Jos henkkamaukat ja vastaavat pesevät kätensä puhtaiksi alihankkijoiden työntekijöiden olojen tilasta vedoten informaation hankaluuteen, miten angoran vetäminen pois kaupoista onnistui niin nopeasti? 

Söpö eläin toimii aina.

On helpompaa boikotoida yhtä materiaalia, kuin kokonaista tapaa tuottaa vaatteita.

 

Varsinkin näin joulun alla on aika muistaa kenen nahoista pehmeät neuleemme tulevat.

Lampaiden, vuohien, kanien…

Jos aiheeseen haluaa tutustua lähemmin, suosittelen lämpimästi kirjaa nimeltä The Fleece and Fiber Sourcebook.

Eläinten alkuperässä päästään tuttuun maahan: yli 90 prosenttia maailmassa tuotetusta angoravillasta on peräisin Kiinasta. Kasmirvillasta taas 75-80 prosenttia on kasvatettu Kiinassa. Toiseksi suurin kasmirin tuottajamaa on Mongolia.

Angoran, kasmirin ja muiden ylellisten materiaalien yleistyminen ketjuliikkeissä on johtanut paineisiin raaka-aineen tuotannossa. Kukoistava kasmirbisnes johtaa suoraan Mongolian laitumien aavikoitumiseen. Kun vuohia on enemmän, ne myös tarvitsevat enemmän ruohoa ravinnoksi, eikä maaperä kestä loputtomiin. Tuottajien on taas vaikea kieltäytyä tasaisista ja tuottavista tuloista.

Edullisella kashmirneuleella on sittenkin hintansa. Hinta-laatusuhde on hyvä kaupassa, mutta sitä ei tule ajatelleeksi kuinka kalliiksi se käy ympäristölle.

 

Angoran lisäksi merinovillan tuotannossa käytettävä raaka mulesing-tekniikka on aiheuttanut kohua. Australia, merinovillan suurin tuottajamaa, tunnetaan myös alligaattoreista ja krokotiileista. Myös ne päätyvät nahoiksi.

Samalla kun ketjuliikkeiden alihankkijoiden huonot työolosuhteet ovat aiheuttaneet keskustelua, on vähemmälle huomiolle jäänyt luksusfirmojen alligaattorifarmiostokset Australiassa. Eksoottiset eläinnahat ovat erittäin haluttuja, eklusiivisia luksustuotteita. Kysyntä on kova ja siksi luksusfirmat haluavat taata alligaattorinahan saatavuuden. Hèrmeksen krokolaukut maksavat maltaita: kasmiria saa ketjuliikkeistä nykyisin alle satasella, alligaattoria ei. Harvinaisuus on luksuksessa se, mikä tällä hetkellä myy. Muista nahoista poiketen alligaattorinnahka ei ole pelkästään lihatuotannon sivutuote. Sen tuotannossa tosin kiinnitetään erityistä huomiota eläinten hyvinvointiin: stressaantuneiden alligaattorien purentajäljet nahoissa heikentävät myyntihintaa.

PETA on julkaissut videon myös matelijoiden nylkemisestä Indonesiassa. Ainakin minulle veriset käärmeet ovat viimeisin asia mikä tulee mieleen kun katson vaikka Alaïan kenkiä, kun taas miettiessäni lihaa automaattisesti näen mielessäni tehotuotannon kääntöpuolet.

Niin vahvasti luksus on myynyt itsensä läpi mielikuvilla. Toki Alaïan kenkiä tuotetaan huomattavasti vähemmän kuin vaikka jauhelihaa, mutta silti lopputulos on sama. Tuotannossa eläin kuolee.

Koen tekopyhänä sen että bloggaajia tai lehtiä pyydetään juuri nyt poistamaan angoratuotteet sivuiltaan. Jos avaat muotilehden tai blogin vaikkapa tuotekollaasin kohdalta, luultavasti jokaisen siinä esiintyvän jutun kohdalta löytyy erittäin kyseenalaisia tuotantotapoja. Silkkitoukat keitetään kuolleeksi vedessä lyhyen elämän päätteeksi, puuvillantuotannossa käytetään liikaa vettä ja turkikset ovat väärin. Loppupeleissä kaikki eläintuotteet ovat verrattavissa turkikseen. Ihmiskunta on aina valjastanut osan eläinkunnasta tuotettavaksi raaka-aineeksi, josta nauttia. Toimiiko se enää kun meitä on maapallolla 7 miljardia? Mitä nyt?

Olen pohtinut myös omaa suhtautumistani:

Olen ollut kasvissyöjä kymmenen vuotta eettisten syiden takia. Tehotuotanto jne. Noudatin vuoden myös vegaanista ruokavaliota.

Tuomitsen turkistuotannon, mutta luopumista nahkakengistä ja villasneuleista en ole pohtinut sitten ylä-asteen.

Omistan neljä käytettynä ostettua tai perittyä turkisasustetta. Pidän jollain tapaa turkiksen ulkonäöstä ja käytän vintageturkiksiani reksviittana kuvauksissa, mutta en todellakaan tue turkistuotantoa.

Muistan pari vuotta sitten saaneeni soiton Imagen toimituksesta, kun stailasin lehdestä löytyneeseen kuvaan ystävieni bändin vintageturkiksella, juuri kun päätoimittaja oli hesarissa sanonut ettei Imagessa käytetä turkiksia. Lukija oli halunnut tietää alkuperän: aihe on tulenarka, samalla tavalla kun angoravideon jälkipyykki.

Vaikka moni Lilyn ja tämän blogin lukijoista sanoisi ei turkikselle, fakta on kuitenkin se, että Suomen tärkein vientituote Kiinaan, talousjättiläiseen, on juuri turkis. Vientimäärät ovat myös hurjassa kasvussa: kolme vuotta sitten viennin arvo oli 80 miljonaa, nyt jo 278 miljoonaa euroa. Tämän Chanelin minkkipäähineen turkis on peräisin Tanskasta, joka on maana suurtuottaja. Turkis on sitä haluttua ja harvinaista. Luksusta, valitettavasti. Näin muuten Mari Kiviniemen eilen Espalla.

Vaikka en ikinä voisi ostaa turkista uutena, tilasin ja palautin kesällä LN-CC:n alesta aidon krokolaukun. Jokin eksoottisessa nahassa kiehtoi tilaushetkellä. Halusin palavasti juuri sen krokolaukun, loppuelämäksi. Palautin laukun, mutta en eettisistä syistä. Ymmärrän täysin, miksi luksusbrändit haluavat taata krokotiilituotannon. Laukun hinta oli nimittäin jättialenkin (80%) jälkeen neljäsataa euroa.

Olen ostanut tänä vuonna uutena 4 paria nahkakenkiä ja saanut yhdet lahjaksi. Viime vuonna ostin kasmirneuleen uutena. Suurimman osan silkki- ja villatuotteistani olen ostanut käytettyinä. Rakkauteni merinovillaan alkoi kolmella eurolla löytyneestä YSL:n neuleesta. Kierrätyskeskuksen 30 sentin rekistä löytynyt talvitakkini on sataprosenttista kasmiria. Vaihtoehtoja on.

Jos arvostamme laadukkaita raaka-aineita ruuassamme, peräänkuulutamme luomulihaa, kasvissyöntiä ja tuomitsemme lapsityövoiman, niin miksemme vaadi samoja kriteerejä eläinperäisten vaatteiden ja asusteiden kohdalla?

Tuntuu hullulta että suomalaiset tappelevat Ikean tarjouslampaantaljasta, kun kotimaasta löytyisi paljon pientuottajia jotka ovat omistautuneita asialleen.

Kuvituksena omakuva, jossa päällä UFF:in euronpäiviltä ostetun takin turkisvuori. Kokopitkä vuori tuntuu erityisen irvokkaalta.