Second round’s on me

Täytin viikko sitten 22. Juhlistin sitä tekemällä itselleni kesällä otetusta Instax-kuvasta kortin, jonka laitoin esille  huoneeni paraatipaikalle. Näen sen joka päivä, kun tulen kaupasta takaisin halvimman pastan ja peston kanssa tai koulusta kaiken ollessa levällään, uuden projektin ollessa jo inboxissa. Se on siellä tuntiessani oloni yksinäiseksi tässä isossa ja kylmässä maassa, jossa talvisin kasvavat palmut ja klubeilla on erittäin rumat julisteet mutta aina hyvä meininki. Isossa koulussa, jossa kirjastossa sivukorvalla kuulee vierustoverin tehneensä harjoittelunsa Diorilla tai sillä koulun tuoreella alumnilla, jonka suunniteleman mekon on ostanut kesällä Weekdaysta. 

Aikuistuminen on vähän kuin kappale, jossa lauletaan, got somebody, she’s a beauty, very special, really and truly.

On tärkeää muistaa laulaa ne sanat itse itselleen. Ja sen jälkeen laulaa ne muille nauraen, halaten ja iloiten.

Hei sinä ja minä, tänäkin vuonna vain taivas on rajana.

 

 

Syntymäpäivälahjaksi päätin etsiä itseni uudelleen.