SEINÄ JA MINÄ
Ymmärsin eilen kuinka masentunut olen.
Kävin vaa’alla kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen.
Tiedättekö kuinka pitäisi olla tuijottamatta lukuihin ja sen sijaan katsoa peilistä kuinka vaatteet istuvat?
Näköjään vaatteet voivat istua ihan samalla tavalla vaikka kaksinumeroinen luku olisi tullut lisää.
Se alkoi ainakin jo kesällä kun olin Suomessa. Sitten tuli syksyn alku.
En tehnyt mitään. En yhtään mitään. Makasin yksin huoneessani.
On hassua miten eri ystävät ja kaverit reagoivat siihen kun sanoo että kaikki ei ole hyvin. Toinen laittaa ironisen pinkin ja pirteän self-help kuvan Instagramista jossa lukee älä ole laiska lehmä tänään ja saat asioita tehdyksi – toinen kehoittaa menemään lääkäriin.
Viimeksi kun kävin lääkärillä sain lääkkeeksi terveellisiä elämäntapoja.
Olen syönyt koko syksyn vaikka minkälaisia vihanneksia ja hedelmiä ja fermentoituja ruokia. Olen ostanut Waitrosesta (se parempi ruokaketju Briteissä) alennusmerkittyjä vihreitä papuja, isoja ja pieniä sieniä, parsaa, joka sortin omenaa, ruusukaalia ja kiloittain porkkanoita. Olen syönyt hapankaalia, misotahnaa ja kerran kokeilin kokonaisen valkosipulinkynnen syömistä koska terveys. Olen kokannut itse alusta alkaen lukemattomia lautasia, joissa on vain vihanneksia ja linssejä. En ole unohtanut kookosöljyä.
Olen kävellyt kouluun lähes joka päivä. Se on muuten luksusta. Asun Lontoossa ja voin kävellä kouluun.
Harmi että en ole tehnyt mitään kouluasioitteni eteen.
Toki olen toki käynyt jokaisessa vaaditussa tapaamisessa (jossa opettajat ovat olleet innoissani ehdotuksistani ja olen vastannut tyhjillä katseilla ja lauseilla joihin en usko) ja tehnyt sivussa töitä. Olen käynyt kavereiden kanssa juhlimassa, illanvietoissa ja gallerioissa. Katsonut taide-elokuvia ja lukenut Wildin.
Kerran olin onnellinen koko päivän, hoin mielessäni että nyt menee hyvin, kaikki on hyvin koska sain vihdoin kerrottua että kaikki ei ole hyvin ja sitten romahdin heti kun joku ei mielestäni taaskaan moikannut takaisin.
Jos minulta on kysytty miten menee kouluasioiden kanssa, olen kiertänyt vastauksen. Sanonut että kyllä siitä tulee hyvä ja harjoitellut brittismalltalkkiani aiheen vaihtamiseksi. Olen siinä nyt todella hyvä. Britit rakastavat puhumista.
Olen diagnisoinut Wikipediasta itselleni ainakin lievän autismin, tyttöjen ADHD:n, letargisuuden ja humalakaatumisesta johtuvan aivovaurion.
Uskalsin jopa googlata olisiko yliopistollani jotain terveydenhoitopalveluja.
Kahdeksan viikkoa sen jälkeen kun olin joka päivä valvonut kolmeen saamatta yhtään mitään aikaiseksi (ja siinä samalla päätynyt siihen että en ole minkään arvoinen yms.), täytin yliopiston sivulla hakemuksen neuvontaan.
Mutta koska masennus on WHO:n mukaan maailman suurin terveysuhka, tietenkin kävi niin että palvelun suuren kysynnän vuoksi en saanut aikaa. Ehkä sitten ensi lukukaudella.
On yllättävän vaikeaa saada niitä pahoja pillereitä joihin lääkärit antavat kuulemma erittäin helposti reseptejä koska käärivät hyvät rahat pahoilta lääkefirmoilta. Joita kaikki ottavat, ja usein turhaan ja heidän pitäisi mennä mieluummin lenkille jotta yhteiskunnan varat säästyvät.
Haluan reseptin sille kun seinät kaatuvat päälle ennen kuin olen edes astunut ovesta sisään.
Salikortti on jo hankittu.
Noh, ainakin sain aikaiseksi Spotifyssa Self Help -nimisen soittolistan. Sen voi kuunnella tästä.