SIVUKUJALLA
Allekirjoittanut eilen Whitechapel Galleryn vieressä Lotte Van Raalten kuvaamana.
Lontoon syksy on kirpeä, stressaava ja tasaisin väliajoin kadut saavat moppauksen sateen muodossa. Lämmin talvitakki on päivällä tukahduttava neuleen kanssa mutta täydellinen yöllä ekstrapeittona.
Olen muuttanut ja muuttunut. Olen alkanut käyttämään polyestervaatteita ja juomaan lämmintä vettä.
Aina kun kaikki tuntuu olevan vähän liikaa, kietoudun samaan kasmirhuiviin ja kasmirneuleeseen kuin viime syksynä.
Vuosi sitten käytin lenkkareita koko ajan. Nyt nahka taas kiinnostaa. Mokkalenkkarit ja Firenzestä ostetut matalat mokkakengät ovat kiilanneet kärkeen.
Nykyinen huoneeni on puolet edellisestä kokonsa puolesta. Uusien tavaroiden ostaminen tuntuu naurettavalta ajatukselta. Tilaa ei yksinkertaisesti ole.
Levitän liikkuvan toimiston joka päivä eri puolille koulua.
Muutos on ärsyttävän ihanaa.