Tuhat lasinpalasta kuumalla asvaltilla

Olen viime aikoina piirtänyt. Torstaisin kuudesta kahdeksaan, ensiksi piirustuslehtiöön, sitten luokan lattialta löytyneisiin paperirulliin, vanhoilla erivärisillä tusseilla, joista monet ovat päätyneet roskikseen. Into aloittaa elävän mallin piirustus uudestaan lähti viime syksyn piirustusprojektista. Kiireisten kouluviikkojen ehdoton kohokohta oli piirustustunnit aivan mahtavan opettajan kanssa, joka auttoi ottamaan riskejä ja kokeilemaan uusia tekniikoita. Pienikin tauko tietokoneen ruudusta, pikseleistä ja mukavuusalueestaan tekee suuria ihmeitä. Jokaisen uuden asennon ja paperin myötä on pakko ottaa haltuun uusi tilanne samalla kun kello käy.

Jännittävää, turhauttavaa, vapauttavaa.

Onneksi aina on seuraava asento.

Piirustusprojektin lopputyöni koostui näistä kuvista pienessä rasiassa. Helsingissä otetut Instax-valokuvat saivat pinnalleen Lontoossa piirretyt omakuvat. Kuvat saattoi maailmaan edesmenneen Gil-Scott Heronin I’m New Here-levy ja kofeiini. Kiitokset menevät On coming from a broken home –kappaleelle, unetomalle yölle ja lukemattomalle määrälle vihreää teetä. Loputtomilta tuntuvat ajatukset, unelmat ja murheet ovat nyt ikuistettu tussinvetojen ja valokuva-emulsion muodossa paperille. 

Meidän ihmisten kohtalo ei kauheasti eroa bussipysäkkien lasiseinistä. Aika ajoin elämä tulee ja pistää ranttaliksi ja olemme tuhansina palasina maassa.

Jokaista meitä kuitenkin tarvitaan, ja siksi olemme pian taas pystyssä.

Pienen avustuksen jälkeen toki, mutta kiitokseksi suojaamme jotain muuta tuulelta ja suruilta.

Ja olemme omat raamimme vaikka mille.

Bussipysäkiltä voi nimittäin hypätä elämän kyytiin helposti.

Me kirjoitamme oman tarinamme.