Muisto vuodelta 99

Osamme ovat vaihtuneet, nyt olen siirtynyt kuljettamaan sinua. Sinua, joka noudit minut palatessani maasta, jossa oli sota. Nyt, minä ajan autoa, jossa on pitkä konepelti. Istut vieressäni pienenä, voimattomana mutta kuitenkin hymyilet.

Olemme menossa paikkaan, jossa sinun on hyvä olla. Ihan vain muutamaksi päiväksi, olen kuullut itseni sanovan. Pieni matkalaukku on mukanamme, jonne olemme pakanneet puolisosi kanssa villasukkia (etteivät varpaasi jäädy), paitoja (yllätysvieraita varten), yöpukuja (jos vaikka hikoilet liikaa), ihan vain muutaman päivän tarpeiksi.

Istut vieressäni oikealla puolella vihreä takki yllä, musta baskeri päässä ja kashmir-kuvioinen kaulaliina kaulassasi. Saat sanotuksi, että niin toivot vielä jonain päivänä pääseväsi ajamaan autoa. Siihen vastaan, tietysti pääset, kunhan hieman voimistut. Katsot minua ja hymyilet ja me kumpikin tiedämme totuuden.

Saavumme paikkaan, jossa sinun on määrä olla ihan vain muutama päivä. Saatan sinut huoneeseen, jonka suuresta ikkunasta näkyy kaunis meri, kappale taivasta, metsikkö, jossa sinivuokot ja valkovuokot kukkivat kilpaa.

Pidän sinua kädestä kiinni, katson sinua silmiin. Silmiin, jotka ovat niin väsyneet. Hymyilet ja sanot minun olevan sinun morfiini.

Rakastan sinua.

Jätän sinut.

Lupaan tulla pian uudelleen.

Seuraavana aamuna piipahdan luonasi, ennen työhön menoa. Pelkäät tonttuja sanot minulle. Tontut ovat metsikössä ja heittävät hiekkaa huoneeseen. Suljen sälekaihtimet ja rauhoitan sinua.

Autan sinua syömaan puuroa, et jaksa pitää lusikkaa kädessäsi, niin heikko jo olet. Kehoitan sinua syömään koko lautasellisen puuroa, että voimistuisit. Hymyilet ja syöt.

Seuraa päivä jos toinenkin, jotka kulkevat samaa kaavaa. Sinä pelkäät tonttuja ja minä pelkään sinun kuolevan.

Lomapäiväsi viides aamu on kirkas keväinen lauantaiaamu. Olen luvannut tulla iltapäivällä sinua katsomaan mutta jotenkin minulla on sisälläni suunnaton huoli. En jaksa odottaa iltapäivään vaan lähden luoksesi, siihen paikkaan, jossa sinulla on hyvä olla.

Saavun huoneeseesi. Vuoteesi ympärillä on koko perheesi ja sinä siinä keskellä suuressa vuoteessa. Nipistän sinua varpaasta. Raotat silmiäsi, näen, että hymyilet väsyneillä silmilläsi ja nyökkäät aavistuksen verran. Hymyilen takaisin. Vaihdan vaatteesi puhtaisiin, laitan uudet villasukat lämmittämään kylmiä varpaitasi ja estämään suonenvetoa.

Olet sulkenut silmäsi, hengityksesi on muuttunut. Meidät valtaa suunnaton suru, olet lähdössä hieman pidemmälle matkalle. Kuuntelen, istun vuoteesi oikean puolen jalkopäässä punaisella jakkaralla. En itke, en keskity mihinkään muuhun kuin siihen, että saatan sinua, pidän kiinni kädestäsi ja toivon sinulle turvallista matkaa.

Huoneeseesi tulee hiljaisuus, nainen joka on auttanut sinua ja jota kutsuit kultahammasnaiseksi sanoo kaiken olevan nyt ohi. Kultahammasnaisella on punavalkoraidallinen takki yllään.

Katson ulos ikkunasta, vedän sälekaihtimet ylös, katson metsään. En näe tonttuja. Katson taivaalle, taivas on sininen ja aivan meidän lähellä on mahtava mustaharmaavalkoinen kumpupilvi, joka liikkuu hitaasti kohti pohjoista. Tiedän näkeväni vielä tämän saman pilven.