Eihän tämä aina suju niinkuin suunnittelee

Päivärytmini ei nyt vaan ota onnistuakseen, tai siis päivärytmi on mutta siitä puuttuu hyvin paljon niitä elementtejä, joita tuossa taannoin postauksessani kirjoitin. Herään kyllä aamulla, jo ennenkuin kait kukkokin laulaisi. Herätän siinä samassa puolisoni, joka huokailee aikaista herätystä. Koetan lähteä lyhyellä kävelylenkille mutta olen täysin vetämättömissä. Kait tämä pieni tulehdus nyt sitten aiheutti tämän takapakin. Ehkä yritän taas uudelleen ensi viikolla, jolloin toivottavasti tulehdusarvot ovat normaalit.

Päätän viikonloppuna syödä hyvin, laulaa kovaa, venytellä ja hieman keskittyä joogaamiseen.

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli

Sota

Olen keittiössä, valmistan ateriaamme. Kesäilta on leuto ja vielä on valoisaa. Koiramme haukkua räskyttää puutarhassa, linnut laulavat, olen onnellinen. Piipahdan pihalla, ei tuulta, ei pilviä. Puutarhassa ruusut levittävät mahtavaa tuoksuaan, se sekoittuu kurkuman ja mustapippurin tuoksuihin. Palaan takaisin keittiöön.

Yhtäkkiä korvia särkevä ääni rikkoo onnellisuuden, rauhan, kesän ja kaiken mistä pidän.

Ihmiset kujalla huutavat, koirat hiljenevät, kuulen vain ihmisten huudon, ujelluksen ja hämmennän ruokaa, ettei se palaisi pohjaan. Huudan puolisoani, pelkään vapisen, itken mutta yhä hämmennän ruokaa ja olen yksin.

Räjähdys, kaikki on hiljaista. Ruusut eivät tuoksu, koirat eivät hauku, ihmiset ovat hiljaa, kuin kadonneet koko kaupungista. Olen kokenut ensimmäisen pommituksen, oivallan.

Kävelen ulos keittiöstä. Kuljen hallin läpi teehuoneeseen. Avaan oven verannalle ja etsin läheisiäni.

Tiedän, ettei mikään enää palaa ennalleen.

Suhteet Oma elämä