Salasana

Minulla on tapana selailla Facebookkia ennen nukkumaanmenoa. Eräs kaverini oli postannut ruotsalaisen arikkelin nettiin vuotaneista salasanoista ja todennut, että hänenkin salasanoja oli artikkelin testin mukaan päätynyt hakkereiden haltuun. Klikkasin artikkelin välittömästi auki ja näppäilin testiin oman sähköpostini mahdollisten identiteettivarkauksien pelossa. Sain sähköpostiini tiedon, jonka mukaan kaksi salasanaani oli tosiaan vuotanut. Salasanat kuuluivat Dropbox ja Tumblr tileihini. Hetken ehdin miettiä millaisia kuvia olenkaan dropboxiini ladannut, kunnes muistin ikivanhan Tumblr-blogini. Olin toisena opiskeluvuotenani 2011-2012 vaihto-oppilaana Göteborgissa Ruotsissa. Se vuosi oli suuri käännekohta elämässäni. Olin ollut vaihdossa aiemminkin, eikä itse vaihto-opiskelu sinänsä ollut mikään suuri mullistus. Sinä vuonna opin useiden vastoinkäymisten ja uusien ihanien ihmissuhteiden kautta miten paljon voin itse vaikuttaa siihen millaista elämäni on. Rakastin Göteborgia uskomattoman paljon ja rakastan toki vieläkin. 

Saatuani tiedon salasanani vuodosta, päätin heti hoitaa asian päiväjärjestyksestä ja vaihtaa uudet salasanat. Tumblrin avattuani huomasin, että olen kirjoittanut vaihtoblogiini 53 blogipostausta!? En todellakaan muistanut, että blogi olisi ollu niin aktiivinen. Aloin kuitenkin lukemaan vanhaa blogiani ja pian olinkin jo aikamoisessa muistojen myrskyssä. Jokaisessa postauksessa oli ihania rakeisia kuvia Göteborgista ja ihmisistä, joiden kanssa olin silloin. Tekstiä en meinannut edes tunnistaa omakseni. Onhan siitä toki aikaa n. 5 vuotta. En edes muistanut, että kirjoitin blogia niin kauan englannin kielellä. Se tosin oli ihan fiksu päätös, koska kirjalliset taitoni ovat todellakin vahvemmat englannin kielellä. 

tumblr_m3gy4oLidA1r8yjyj.jpg

Olen melko hämmentynyt siitä, että olen täysin unohtanut blogin ja sen sisällön. Elämäni on muuttunut aivan toisenlaiseksi. Ei huonommaksi tai merkittävästi paremmaksi. Erilaiseksi. Nyt olen valmistunut, töissä ja naimisissa. Minulla on pysyvä koti ja perhe sekä ystävät lähellä. Vaihtovuotena elin boheemia opiskelijaelämää Ruotsissa. Aina kun kerron vaihdostani jollekin, kerron että lähdin koska ahdisti olla Suomessa ja etenkin Vaasassa. Blogini ensimmäisessä postauksessa lukee kuitenkin näin (käännös): 

”Tämä on se blogi, jonka kirjoittaminen minun piti aloittaa jo viime vuonna, mutta aloitan nyt.. ketä kiinnostaa. Blogin nimi ”Karkumatka Suomesta” ei ole mikään vitsi, yritän keksiä minkä tahansa keinon, ettei tarvitsisi muuttaa takaisin. En välttämättä etsi parempaa paikkaa, vaan jännitystä ja uusia koteja eri paikkoihin.

Tällä hetkellä asun Göteborgissa Ruotsissa. Muutin tänne syyskuussa. On ollut helppoa, ehkäpä liiankin helppoa. Olen alkanut miettiä, että voisin muuttaa mihin tahansa kaipaamatta kotia. Totuus on että ihmiset tekevät paikan. Valitettavasti ihmiset kuitenkin tykkäävät liikkua, joten yritän etsiä paikan johon kaikki siistit tyypit haluavat jäädä :)”  

 

Nyt tajuan, että pysyvyys on kuitenkin ollut se mitä olen tuona boheemina aikana sisimmässäni toivonut. Hämmentävää tajuta vasta nyt mitä on 5 vuotta sitten itse ajatellut.

tumblr_m3t571tLXG1r8yjyj.jpg

Kuvat muistuttavat Göteborgin kauneudesta, kivoista tyypeistä ja hyvästä meiningistä. Samalla mieleen muistuu kuitenkin itselleni vieras tunne, joka on ollut tänään mediassa isosti tapetilla, yksinäisyys. Eilis iltaisessa A2-illassa teemana oli yksinäisyys. Vieraiden koskettavat tarinat nousivat mieleeni lukiessani vanhaa blogiani. Suurin osa blogini kuvista on otettu ollessani yksin. Yksinäisyyteni oli tosin vapaaehtoista, koska kavereita ja läheisiä ihmisiä oli kyllä yllin kyllin. Jostain syystä tein tuona vuonna paljon asioita yksin. Sitten löysin blogista kuvan itsestäni. Näytin sairaalta. Taas kerran muistojen hyökyaalto tulvahti päähäni. Sain vaihtoni aikana kammottavan allergiaongelman. Kutsun sitä allergiaongelmaksi, koska syytä sille ”sairaudelle” ei koskaan löydetty. Käytännössä puolet vaihdostani suuri osa ihostani oli tulehdustilassa. Sain useita kortisoni-kuureja ja jouduin pari kertaa sairaalaankin. Parina päivänä kasvojeni ihosta osa oli niin vereslihalla, että ohikulkevat ihmiset selkeästi luulivat että olen jonkun taudin tai pahoinpitelyn uhri. Suihkussa käyminen oli tuskaa ja meikkaamista ei voinut edes harkita. Ihoni oli kipeä ja ulkonäköni hurja aina silloin kun en ollut kortisonikuurilla. Allergian pahimpina päivinä en tavannut ihmisiä. 

Sen jälkeen kun ruokavaliostani oli poistettu kaikki mahdolliset allergian aiheuttajat, asuntoni arvioitu asuinkelvolliseksi ja pesuaineeni tarkastettu yksi minua Ruotsissa tutkineista lääkäreistä tokaisi (tosissaan), että mitä jos allergia johtuukin korvien välisestä ongelmasta ELI stressistä. En muista miten reagoin. En ainakaan suuttunut. Olin itsekin varmaan miettinyt sitä. Allergia parani vaihtoni lopulla ja oli jo kokonaan poissa kun muutin takaisin Suomeen. 

Vuosi Ruotsissa on edelleen yksi elämäni parhaimmista vuosista. Ehkä osittain siksi, että aika kultaa muistot stressistä ja vastoinkäymisistä huolimatta tai siksi, että silloin opin olemaan onnellinen myös yksin.

tumblr_m4t42s8Kg11r8yjyj.jpg

 

”A dream you dream alone is only a dream.

A dream you dream together is reality”

— John Lennon

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *