Kuukauden kuluttua

Minien syvälliset keskustelut herkkuhampaan kolottaessa:

– Oij vitsi, mä kaipaan Makuunin karkkeja! Niitä kaikkia ihania salmiakkiherkkuja ja ihania kirpeitä namuja.

– Neljän viikon päästä päästään herkutteleen.

– No en tiä, kaipaanko niitä NIIN paljon!

Niin, tasan neljän viikon päästä se olis taas nokka kohti kotimaata. Tammikuussa aivan puhkuin intoa päästä takaisin maailmalle isojen unelmieni ja satumaisten haaveideni kanssa. Sit sieltä romahdettiin hyvinkin pian alas ja meinasin jo ottaa aiemman paluun kotiin. Työnhaustakaan ei oikein tullu mitään ja järjestykin niin, että kesäkuusta pääsen taas työn touhuun Suomessa. Sit päätinkin vaihtaa vapaalle ja nauttia tästä aikatauluttomasta elämästä.

On ollu kyllä TODELLA tylsiä päiviä ja epäuskon hetkiä, etteikö se aika koskaan kulu. Suomen kesä on aivan paras ja on jo niin paljon suunnitelmiakin tehtynä. Eikö vois jo lähteä kotiin?! Täällä on kaivannut ihan hurjasti sitä sosiaalista elämää Suomesta ja niitä tuttuja ihmisiä kenen kanssa hömpöttää. Ystäväni Suomesta tuli viikoksi visiitille tänne ja koko viikko touhotettiin meneen pitkin kyliä. Hänen kanssaan yks kaks huomasinkin, että olen kerännyt ympärilleni jo jokseenkin laajan sosiaalisen verkoston. Melkein joka päivä tutustutin ystäväni johonkin kaveriini ja kaks blondia Etelä-Amerikassa kiinnitti huomiota sen verran, että tuli tehtyä taas uusia tuttavuuksia. Ystäväni menikin jo niin sekaisin uusista kavereistani, että pyysi jos voisin tehdä vuokaavion siitä kuka oli mikäkin mies ja millä asialla 🙂

Tässä kun miettii taaksepäin näitä muutamaa kuukautta, niin on saanut kyllä tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin! Mikä rikkaus onkaan oppia tuntemaan ihmisiä erilaisista kulttuureista ja seurata normaalia arki-elämää toisella puolen maapalloa. Sanonta ”On lottovoitto syntyä Suomeen.” on saanut aivan uuden merkityksen. Mutta vaikka elämä on täällä rankkaa, on köyhyyttä, on rikollisuutta, palkat on huonot ja eläminen suhteessa kallista, nää ihmiset täällä on aivan uskomattomia! Jotenkin ihastunut täällä kyllä tähän elämänasenteeseen, kuinka rentoa kaikki on. Tietenkin, jos haluais jonkun asian hoituvan, tää mañana-kulttuuri saa kyllä hermot kiristyyn. Mutta täällä ihmiset on hyväntuulisia, ystävällisiä, auttavaisia ja ennenkaikkea aidosti kiinnostuneita. Ei täällä ole sellaista suomalaista kateutta ja kyräilyä, päinvastoin ihmiset ovat suvaitsevaisia ja kannustavia.

Nyt kun on enemmän matkaa takana, kuin edessä ja vihdoin on alkanut löytään vähän omaa paikkaansa täällä, tuntuu jo vähän haikealta, että täytyy jättää tää kaikki taakse. Matkustaminen avartaa ehdottomasti, mutta henkilökohtaisesta vinkkelistä täytyy myöntää, että tämän likan pään se on sekoittanut ihan täysin. Odotan kesää Suomessa, kun kuuta nousevaa, mutta mitäs sitten syksyn tullen? Niin vannoin vielä kuukausi sitten, että tänne en palaa. Nyt se ei tunnu taas yhtään hassummalta ajatukselta, jos syksyllä pakkaiskin taas rinkan ja lähtis kohti uusia seikkailuja.. On se vaan jännää tää elämä.