Going international

Eilen lähdin oluselle uuden israelilaisen tuttavuuteni kanssa ja siinä hetken matkaa käveltyämme hän totesi ”Okei, sä oot todellinen huomionherättäjä täällä. Kaikki kääntyy kattoon sua, että oot kyllä tosi varma kohde ryöstäjille.” Totesin hänelle, että en enää kiinnitä huomiota saamaani huomioon, mutta olen kuullut tämän muidenkin kaverieni suusta, että kun mun seurassa tuolla kadulla kävelee, niin saa tottua moniin katseisiin. Ja mitä tähän ryöstämiseen tulee, näiden 3kk aikana mitä täällä nyt yhteensä on tullut aikaa vietettyä, minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Kukaan ei, ainakaan vielä, ole yrittänyt ryöstää tai pahoinpidellä. Nytkin yksin asuessani kuljen aina kotiini illalla kävellen ja vaikka tämä seutu onkin verrattaen turvallista, on tämä Buenos Aires ja mikä vaan on mahdollista. Toisin on käynyt tälle israelilaiselle tuttavalleni. Hän on varsin tumma, että vaikka hänet kyllä lähemmän tarkastelun jälkeen erottaa turistiksi, ei hän kiinnitä samanlailla huomiota. Hän on ollut kaupungissa nyt 1,5kk ja hänet on yritetty ryöstää jo kaksi kertaa. Luultavasti tämä on vain sattuman kauppaa ja mulla on ollut ainakin tähän mennessä hyvää onnea matkassa.

En kuitenkaan tunne oloani turistiksi täällä millään muotoa. Lennolla tutustuin italialaiseen mieheen, joka halusi tulla muutamaksi kuukaudeksi tänne töihin ja tutustumaan kaupunkiin. Eräänä päivänä kävimme hänen kanssaan lounaalla ja samalla kierrätin häntä kulmilla ja esittelin paikkoja. Hän sanoi olleensa todella hämmästynyt, kuinka sulavasti kuljen kaduilla tutuille moikkaillen ja tunnen ympäristön. Ja ehdotti myös, että voisin perustaa oman opaspalvelun ja tutustuttaa turisteja kaupungin ravintolakulttuuriin. Että en tiä, pitääkö tässä aivan nyt bisnestä alkaa tekeen 🙂

Molemmat näistä herroista myös tiedustelivat, eikö minua pelota kulkea täällä yksin. Eikä vastausta tarvinnut edes miettiä, ei pelota. Välillä on tullut vähän epämiellyttävä olo, jos on kävellyt syrjäisempiä kujia tai sähkökatkoksen sattuessa yhtäkkiä matkan varrella onkin pilkkopimeä korttelin pätkä. Uskon kuitenkin siihen, että pelossa elämisellä ei voita mitään, päinvastoin. Eihän sillon voi elää. Tietenkään ei tarvitse olla tyhmänrohkea ja jos on sanottu, että älä mene tähän kaupunginosaan illalla, niin ei sinne sillon parane mennä kokeileen. Ja muutenkin tuolla yksin touhottaessa tulee havainnoitua ympäristöä ja kanssakulkijoita aivan eri silmällä kuin kotopuolessa. Mutta mitä tässä nyt Suomen uutisia on lukenut, yhtälailla sitä pahuutta on sielläkin. Ja luulen, että kun siellä jotain sattuu se koskettaa aivan eri tavalla. Onhan Suomi niin turvallinen maa ja ihmisiin voi luottaa. Vai onko sittenkään enää? Tuskin porilainen lenkkelijätyttökään tiesi lähtevänsä viimeiselle lenkille.

Täytyy siis muistaa nauttia elämän pienistä hetkistä, koska aina emme voi vaikuttaa sen kulkuun.