Every dream has a price.

Eilinen ystävänpäivä laittoi taas miettimään omia ystävyyssuhteita ja elämän valintoja. Näin yksin reissussa ollessa väistämättä alkaa kaipaamaan kaikkea tuttua ja sitä tärkeintä lähipiiriä. Perheeni on hyvin rikkonainen ja sen vuoksi olenkin ystävistäni haalinut itselleni tukiverkoston, oman perheeni. Ja vaikka täälläkin ystävänpäivä on enemmänkin rakastuneiden päivä, minulle itselleni se on nimenomaan ystävyyden päivä. Tämän ystävänpäivän vietin yksin kotonani Buenos Airesissa. Päivän ainoa ohjelmanumeroni oli alkuillan bodycombat. Kaiken kurjuuden kruunasi perjantai-iltana sammunut kaasulla toimiva kuumavesitankki, jonka saimme uudelleen syttymään vasta äsken, joten tässä on nyt oltu muutama päivä ilman lämmintä vettä..

Eilen illalla siinä yksinäisyydessäni sitten päätin, että kukaan minua ei kotoa tule hakemaan ja jos tänne asti olen kerran yksin lähtenyt, niin ei auta kun itekseen lähteä kylille jos haluaa jotain toimintaa elämään. Eikä sillä, että täällä nyt olisin aivan yksin. Mutta ei se helppoa ole alkaa rakentaan uudelleen sosiaalista verkostoa. Menin jo kantakapakaksi muodostuneeseen Temple Bariin, koska arvelin että yksi tuttuni on siellä töissä. Ja niin Gabriel olikin ja hän oli aivan äimistynyt kun kuuli minun olevan yksin liikenteessä. Hän aina siinä töiden lomassa kävi höpöttelemässä ja antoi aivan ihanan ystävänpäivälahjan, suklaabrownien dulce de lechellä. Näin se vaan on onnellisuus pieniä asioita, se oli tän ystävänpäivän pelastus! Kotimatkalla kävelin toisen tutun baarin ohi ja siellä työskentelevä tuttuni oli juuri saanut houkuteltua sveitsiläisen pojan oluelle ja pyysi minua liittymään hänen seuraansa. No mikäs kiire minulla kotiinkaan on ja siihenhän sitten jäin. Pian huomasin istuvani oluella kahden sveitsiläisen pojan ja chileläisen tytön kanssa nauramassa amerikkalaisten espanjan ääntämiselle! Kotiin kävellessäni sain vielä aplodit muutamalta chicolta, kun olin kuulemma niin divina. Aivan huikea fiilis ja olin todella onnellinen. Sen sijaan, että olisin jäänyt kotiin nukkumaan ja surkuttelemaan, lähdinkin ulos maailmalle ja nyt olen taas monta uutta kokemusta rikkaampi! 

Hetkittäinen hyvä olo ei kuitenkaan poista sitä yksinäisyyden tunnetta, mikä täällä on tullut. Ja se on todella jännä, koska en muista koska viimeksi olisin tuntenut olevani yksinäinen. Täällä yllättävänkin usein. Ja tämä on todella kakspiippunen juttu, koska tykkään olla täällä ihan hirveästi, pidän tästä kaupungista ja tunnen olevani kotonani täällä. Mutta kaipaan sitä laajaa sosiaalista verkostoani, mikä minulla kotopuolessa on. Elämä on täynnä valintoja ja on ollut minun valintani lähteä maailmalle. Sitä en tosin vielä tiedä, kuinka kauan täällä haluan olla, jos tunnen oloni täällä onnettomaksi. Tällaisissa tilanteissa oppii huomaamaan, mikä elämässä on tärkeintä ja mistä se onnellisuus koostuu. Onneksi aina voi valita toisin.