Yks mun suurimmista huolenaiheista ennen reissuun lähtöä oli kampaajalla käynti. Ensinnäkin lyhyiden hiusten kanssa kampaajalla saa raavata kiitettävän usein, että malli pysyy kivana ja toisekseen omat hiukseni ovat todella vaaleat. Tampereella mulla on luottokampaaja, jonka kanssa aina päädytään siihen tuttuun ja turvalliseen, toimivaksi todettuun blondiin ja leikataan kivaan malliin. Johannan käsittelystä saa aina poistua hymyssä suin 🙂 Syksyllä kävin vain leikkauttamassa täällä hiukseni, silloin en uskaltanut värjätä, koska en tiennyt, miten oma suomalainen hiuslaatuni reagoi näihin paikallisten sävyihin väristä puhumattakaan. Nyt ajattelin, että pakko ottaa riski, koska tulen oleen täällä sen 4kk ja jokainen voi vaan kuvitella sen suomalaisen maantienharmaan, joka siinä ajassa ehtii paljastua ilman värjäämistä. Löysin jo netistä jonkun huippusalongin, jossa joku super-Javier tekee upeita värjäyksiä ja leikkaa kuumimpien trendien mukaan. Olin jo menossa käymään konsultaatiossa, mutta päätin ensin kipaista syksyllä tutuksi tulleen lähikampaaja-Ibrahimin pakeilla kysymässä, että mitä hän on mieltä.

Siellä hän iloisena oli vastassa ja naureskeli, että jaahas, nyt sitten uskallat värjätä. Meillä oli siis aiheesta keskustelua jo syksyllä, koska missään nimessä en halua pääni olevan tipunkeltainen. Pelonsekaisin tuntein istuin penkille ja hän vaan vakuutteli, että älä huoli, kyllä siitä vaalee tulee. Noo, siinä sitä väriä sitten sutastiin vähän ronskin miehisin ottein, että oli tippa siellä ja toinen täällä. Että kiitos vaan suojaessun, vaatteet säily sentään puhtaana! Siinä värin vaikuttaessa höpöteltiin hänen Brasilian reissusta ja kuinka siellä ihmiset on niin iloisia ja Riossa on aivan mahtava elämisen meininki. Kampaajani suunnittelikin siirtävänsä bisnestoimintansa sinne, koska viihtyi siellä niin hyvin. Argentiinalaiset on melko eurooppalaisia, eikä täällä nyt varsinaista karneevalimeininkiä ole. Puhumattakaan ihmisten perusilmeestä, joka on todella jäätävän totinen.

Noo, siinä pesupaikalla herra päätti sitten höntittää vähän ”oops, it’s yellow!”. Pesuhetki itsessään on myös harvinaisen jännittävä kokemus, totesin sen jo viime kerralla. Vettä tulee left, right and center ja hyvä ettei kaulanikamat saa kyytiä siinä hetkutuksessa. Rentouttavasta päähieronnasta ei puhettakaan. Siitä sitten takaisin peilin eteen ja thadaa, se oli vaalee! Ja todellakin todella vaalee 🙂 mulla oli hymy varmaan korvissa ja Ibrahimilla oli vaikeuksia keskittyä leikkaamiseen, kun sitä nauratti kun nauroin ja hymyilin koko ajan. Kuulemma vois vaikka palkata mut sinne hänen seurakseen, kun musta tuli niin iloiseks. Ja syksyllä hän odottaa mua sitten Brasiliassa, tuolla iloisuuden ja karnevaalien luvatussa maassa. Ei tässä enään siis tarvi miettiä, mitä tekee kesätöiden jälkeen. Henkilökohtaisesti tämä perjantai ei ollut lainkaan epäonnen päivä, voisin vaikka todeta että sangen onnistunut. Ja aivan sen kunniaks aloin hullutteleen ja julkaisen tässä ystävälleni todistuaineistona lähetetyn vessaselfien, vaikkakin olin jo kuvanottohetkellä ehtinyt heittään etureuhkan takakenoon 🙂 en selvästikään oo harjaantunut näiden otossa, vaikka täällä selfiet on enemmänkin sääntö ku poikkeus. Tästä on loistava siirtyä viikonlopun viettoon ja täällähän perjantaikin on vielä nuori, tiedä vaikka lähtis ulkoiluttaan uutta tukkaa! Ja reenaan niitä selfieitä 😉 kivaa viikonloppua!

Tästä mun Coelho-kalenterista on tullut tässä jo ihan yleinen vitsi. Kulunut kuukausi reissussa on ollut tapahtumaa täynnä ja jostain kumman syystä tässä kalenterissa olevat mietelauseet on sopinu pelottavankin hyvin sen hetkiseen tilanteeseen. Kysynpähän vaan, että mistä Coelho on voinut tietää, miten mun elämässä menee?! No nyt tää kalenteri viisauksissaan sitten kertoo, että maaliskuu on rohkeuden kuukausi.

”Pahinta mitä voi tehdä on paeta taistelusta. Se on pahempaa kuin taistelun häviäminen, koska häviöstä voi aina oppia jotain, mutta pakenemalla ei tee muuta kuin julistaa vihollisen voittajaksi.”

Mä oon nyt ihan rohkeesti päättänyt olla jälleen onnellinen tässä omassa pienessä elämässäni. Ja tää tuntuu aika tosi kivalta, omalta! Työnhaku täällä maailmalla nyt on vähän mas o menos, oon aivan hurahtanu tähän elämästä ja aikatauluttomuudesta nauttimiseen. Eikä sekään aina ihan huono asia oo. Antaa vaan välillä päivien kulua omalla painollaan. Aikaahan tässä nyt on viä 3kk ja jos tätä rataa jatkuu ja melkein joka kulman takana odottaa uus yllätys, niin tulevien viikkojen aikana suunnitelmat voi vaihdella hyvinkin useesti! 

Mutta kuten jo aiemmin hehkutinkin facessa, kesäkämppä kotikonnuilta on jo katottuna ja taas askel eteenpäin elämää mietittynä. Lähtökohdat ennen reissua oli aivan toiset. Silloin en todellakaan osannut sanoa, tuunko käyttään mun toukokuista paluulentoa. Nyt oon vaan päivä päivältä varmempi, että Suomeen haluan takas. Ainakin kesäks 😉 kuka sitä tietää, mitä sitten keksii vai keksiikö mitään. Ja vaikka itse ehdottomasti haluan elää hetkessä, tykkään kuitenkin aina ajatella askeleen pidemmälle. Että on joku pohja minkä päälle rakentaa. Ja mun mielestä se on just sitä rohkeutta. Rohkeutta tehdä päätöksiä. Niitä päätöksiä, jotka tekee elämästä onnellisempaa. Ottaa pieniä askeleita kohti suuria unelmia. Ja siinä kaiken keskellä nauttia hetkestä.