Taas mennään!
Vihdoin koitti se hetki, kun sai heittää rinkan selkään ja lähteä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Viisi arjen täyttämää viikkoa Suomessa oli tehnyt tehtävänsä ja todellakin oli aika paeta räntäsadetta aurinkoon. Kun rätisevän kiihdytyksen jälkeen kone nousi ilmaan, vierähti silmäkulmaan kyynel. Onnenkyynel. Tätä olin odottanut siitä hetkestä, kun joulukuussa Argentiinasta lähdin kohti kotikontuja. Helsingistä Tukholmaan, Tukholmasta Müncheniin, Münchenistä Sao Paoloon ja sieltä Buenos Airesiin. Sao Paolossa alkoi olla jo kotoisat latinotunnelmat ja sai taas totutella niihin lukuisiin katseisiin. Ei sielläkään juuri näin vaaleita näy. Tein myös jännittävän löydön naisten vessasta, kun siellä oli riskijäteastia käytetyille neuloille ja ruiskuille. Jäin vaan miettiin, että miten niiden neulojen kanssa on tultu turvatarkastuksen läpi?! Buenos Airesin päässä passintarkastuksen nainen vaan naureskeli, kun oli passi täynnä Argentiinan leimoja, että oon jo vanha tuttu. Syksyisellä Iguassun reissulla nääs meidän hotelli oli Brasilian puolella ja kun sitä rajaa ylittää kolme päivää, niin johan niitä leimoja kertyykin. Hihnalta rinkka, viimeisen turvatarkastuksen jälkeen terminaalin ovista ulos ja taksilla kotiin. Taksissa fiilistelin semikaoottista liikennettä ja höpöttelin kuskin kanssa niitä näitä. Miten kotoisalta kaikki tuntuikaan ja että sai höpöttää espanjaa! Jotenkin ollut nyt yllättäen hankaluuksia englannin kielen kanssa. Luultavasti, kun yrittää kääntää kaiken espanjaksi ja oppia mahdollisimman paljon.
Muutama päivä ennen lähtöä siinä kaiken kiireen keskellä mieleen hiipi ajatus, että onko tässä nyt mitään järkeä. Suomeen paluun jälkeen menin heti töihin ja olin saanut jo arjesta kiinni. Nyt olin taas jättämässä kaiken ja lähdössä ”tyhjän päälle” toiselle puolen maapalloa. Kun saavuin Buenos Airesiin, ei mielessäni ollut enää häivääkään epäilystä. Palasin tuttuihin ympyröihin ja samaan asuntoon kuin syksyllä. Vartijamies nauroikin, että ikävä tais yllättää, kun heti palasit. Niinhän se tais. Ja nyt fiilis on tosi jännä. Kaikki tuntuu niin tutulta, mutta toisaalta taas jännittävän uudelta. Viikonlopun aion nauttia kaipaamastani auringosta ja ensi viikolla aletaan tositoimiin, eli työnhakuun. Saas nähä kuin likan käy!