Terve maailma!
Hei vaan. Olen kirjoittanut ennenkin blogia samalla nimellä. Olin silloin juuri täyttänyt 20, todella innoissani yliopisto-opinnoista ja varma, että elän elämäni parhaita hetkiä. Nyt kolkuttelen kahtakymmentäkolmea, ja koen edelleen olevani just siinä iässä. Blogin nimi tulee Arctic Monkeysin esikoislevyn biisistä Riot Van, joka on aina symboloinut minulle tietynlaista huoletonta nuoruutta. Huoletonta ei elämäni ole, mutta koen kyllä sen tavoittelemisen arvoisena asiantilana.
Olen siis informaatioverkostojen tekniikan yo, viides lukuvuosi on juuri startannut ja minulla on opinnoistani kaksi kolmasosaa valmiina. Tavoitteena olisi valmistua kuudennen vuoden lopussa, eli noin kahden vuoden kuluttua. Tämän syksyn ohjelmistoon kuuluu opiskelujen saralla muutama kurssi ja kandinkirjoittelu. Olen käynyt Ranskassa vaihdossa syksyllä 2010, joten mikäli viittaan siihen, ”kun olin Ranskassa”, tarkoitan tätä aikaa.
Asun puoliksi avomieheni kanssa omistamassani rivitalossa kahden koirani kanssa. Koirat ovat todella tärkeä osa elämääni, mutta minulla on jo treeneille ym. koirien oma blogi, ja yritän pitää ne pois tältä tontilta. Remontti on meidän asunnossamme aloitettu tammikuun 2012 alussa ja helmikuussa muutettiin, mutta edelleen esimerkiksi lattialistat puuttuvat ja muutamaan paikkaan pitäisi sutaista maalitelalla. Muutama huonekaluihin liittyvä DIY-projektikin on mielessä, kunhan löydän tilat noiden toteuttamiseen.
Kodin ohella minulla on pari muutakin säännöllistä harrastusta, agility ja nyt tänä syksynä alkanut telinevoimistelu. Sen lisäksi käyn nuoremman koirani kanssa paimentamassa lampaita aina kun tilaisuus sattuu. Aikaisemmin olen ollut todella innokas juoksulenkkeilijä, mutta nykyään juoksen enää todella harvoin muuten kuin sprinttaillen. Lisäksi minulla on pari kahvakuulaa, joita heiluttelen vähän väliä. Telinevoimistelua on ollut vasta pari kertaa, mutta olen todella onnellinen, että valitsin tämän lajin.
Meidän kotona ei syödä ”ihan tavallisesti”. Sekä minulla että miehellä on terveyden kanssa ongelmia, joihin perinteiset hoitokeinot ovat vähän turhan rajuja, itse sain 19-vuotiaana niveltulehdusdiagnoosin ja reumalääkkeet ainakin seuraavaksi 3-4 vuodeksi, mahdollisesti loppuelämäksi. Reumalääkkeet eivät ole mistään miedoimmasta päästä, enkä olisi niitä millään halunnut. Lisäksi söin syksyllä -09 yhden kortisonikuurin. Nyt olen ollut noin puolitoista vuotta ilman lääkitystä, oireiluni on todella satunnaista ja tiedän tarkkaan, mikä sormien turpoamisen ja kipuilun on sillä kertaa aiheuttanut. Suunnilleen yhtä kauan olen syönyt suurinpiirtein paleo-dieetin mukaisesti, välillä tiukemmin, välillä lepsummin. Gluteenia olen syönyt kahden käden sormilla laskettavan kerran tänä aikana. Sokeri/fruktoosi on se, joka minulla oireilua siis tällä hetkellä eniten aiheuttaa, tosin nyt olemme miehen kanssa viettäneet sokeritonta syyskuuta. Paleo usein mielletään melko vähähiilihydraattiseksi ruokavalioksi, mutta koska kumpikaan meistä ei laihduta ja tarvitsee hiilaria – toinen enemmän kuin toinen, heh – meillä syödään paljon perunaa ja bataattia, mies syö myös usein riisiä. Nyt olen ostanut pari pakettia gluteenitonta pastaa, joka on käytännössä perunaa ja riisiä vähän toisenlaisessa muodossa. Lihassa suositaan luomua ja riistaa, muistaakseni ensi kuun lopussa olisi tulossa taas tilausta Kärsämäeltä, missä kasvatetaan pelkkää ruohoa syönyttä highlander-karjaa.
Lisäksi kerrottakoon nyt heti kärkeen, että olen käynyt yli neljä vuotta kognitiivisessa ratkaisukeskeisessä terapiassa, joka tosin nykyään menee enemmän life coachingista tai elämänhallintaopetuksesta. Isoimmat ongelmat on ehkä jo selätetty, enkä halua niihin mennäkään näissä kirjoituksissa. Halusin kuitenkin tuoda aiheen esiin, koska viime aikoina teemana ollut ”mitä minä haluan?” on kovasti pinnalla mielessäni ja haluan johonkin purkaa ajatuksiani sen tiimoilta.
Siinäpä runkoa siitä, mistä minun elämässäni juuri nyt, tässä tietyssä iässä, on kysymys. Tervetuloa lukemaan.