On tullut hyvästien aika.

Huominen on viimeinen päiväni firenzeläisenä. Tänään tuli siis suoritettua viimeinen suullinen tentti ja huomenna on vuorossa viimeisten juoksevien asioiden hoitaminen, pakkaus ja paljon jäätelöä. Sitten alkaa tyttöjen roadtrip etelään Puglian alueen uimarannoille, josta suuntaan Sisiliaan reppureissaamaan. Sen jälkeen koittaa paluu koto-Suomeen.

Olo on omituisen irrallinen, yhtä aikaa iloinen, haikea, väsynyt ja riehakas. Video kuvaa sitä jotenkin hyvin: nauran ja tanssin aamuun saakka, mutta päässä on myös surulliset linssit.

Kotona ei malttaisi olla, sillä kaupungilla kutsuvat kaikki ne paikat, jossa haluaa käydä vielä viimeisen kerran, ja uusiakin paikkoja ja makuja löytyy jatkuvasti lisää. Eilen esimerkiksi maistoin laventeli-spirulina -gelatoa uudessa gelateriassa, nam! Vaikka en aina ole ollut lainkaan varma, pidänkö Firenzen turistihälystä ja keskustan museomaisesta ilmapiiristä alkuunkaan, voin lähdön lähestyessä kyllä sanoa rakastuneeni kaupunkiin sittenkin.

Muistan vielä kun saavuin Firenzeen ensimmäisen kerran helmikuussa asuntojahdissa. Seisoin Uffizin palatsin edessä jokirannassa ja pidin kaupunkia niin kauniina että rintaani puristi jo silloin ajatellessani, että saisin elää tässä kaupungissa vain ohikiitävän hetken. Mietin, kuinka voin koskaan sopeutua takaisin Turkuun. Ensimmäisen ihastuneen kulttuurishokin aikana yksinkertaisesti kaikki Italiassa tuntui viehättävältä: pienten kahviloiden vakioasiakkaat, pienet putiikit, italialainen ruoka, vihannekset ja jutustelu vieraiden kanssa.

Viime viikolla kävelin yöllä yksin kotiin autiossa kaupungissa ja muistelin myös, miten minua vielä helmikuussa pelotti kävellä yksin myös päiväsaikaan, jos satuin syrjäisemmille seuduille. Ainakin Firenzessä olen kuitenkin aina tuntenut oloni hyvin turvalliseksi eikä enää tulisi mieleenkään pelätä, kunhan pitää järjen kädessä eikä eksy yksin kurjemmille seuduille.

Vaihdon puolivälin jälkeen rakastuminen muuttui tuskastumiseksi: kaupungin tungos, vieras kulttuuri ja ihmisten jatkuva höpötys alkoivat myös ärsyttää. Itku meinasi tulla etenkin erilaisia byrokraattisia toimenpiteitä hoitaessa ja Suomen hyvät puolet muistuivat taas mieleen. Milloinkohan esimerkiksi Turun jalkakäytävien ”ruuhkat” alkavat taas nostaa verenpainetta?

Italiasta jään erityisesti kaipaamaan lämpöä, sekä ilmaston että ihmisten. Koskettelua; sitä, että aikuisetkin miehet voivat halata pitkään ja lämpimästi olematta humalassa. Ihmisten hyväntuulisuutta ja jonninjoutavaa jutustelua vieraiden kanssa, edullista cappuccinoa ja sitä, kuinka drinkkien sisältöä ei mitata senttilitramitoilla mutta kukaan ei ole silti liian humalassa. Aperitivoja, kotiseutumatkailua ja tuulettimen tasaista hurinaa öisin.

Toisaalta taas ei tule ikävä kulttuurisen ulkopuolisuuden tunnetta, kuumuutta tai sitä, kuinka ihana vehreä lähipuisto kellastui helteessä jo kuukausi sitten. Pizza, pasta ja espressokin alkavat jo kaivata rinnalleen muita vaihtoehtoja.

Pelasimme Annan kanssa tässä eräänä iltana hysteerisinä kikattaen peliä nimeltä ”Muistatko vielä?” Suunnilleen näin se meni:

”Muistatko vielä, kun helmikuussa palelsi ihan hitosti?” Hillitöntä naurua.

”Muistatko vielä, kun pidettiin öisin villasukkia ja oli kaksi peittoa?” Hillitöntä naurua.

”Muistatko vielä, kun käännettiin epätoivoisina lämmitystä suuremmalle…? Tai entistä parempi, muistatko kun meillä ylipäänsä oli lämmitys päällä?!!”

Kuumuus on siis ollut meille hieman hankala kestää… 🙂

Suomeen paluu tuntuu samaan aikaa pelottavalta ja innostavalta. En tiedä yhtään, mikä siellä odottaa. Ainakin uusi asunto, uusi sivuaine, uusi opintomotivaatio ja uudet seikkailut. Tie on avoinna.

Kuten Alice uimarannan viimein näkyessä pitkän päiväkävelyn jälkeen, olen minäkin silti innoissani astumassa Suomen uusiin seikkailuihin. Nyt on hyvä hetki palata kotiin.

Tämä jäänee viimeiseksi blogipostauksekseni, kiitos siis kaikille jotka olette jaksaneet lukea turinoitani. Suomessa nähdään! Ensin kuitenkin Puglia ja Sisilia, täältä tullaan!

<3: Karoliina

Reppureissailu voi myös väsyttää. Tältä näyttänee ajoittain myös tuleva roadtrippimme.

Ps. Olen perannut täällä myös ensimmäisen kalani!

Kuvat taannoiselta viikonloppureissulta Caprille.