Asuntojahti italialaisittain

Saanen kertoa muutaman tarinan siitä, kuinka löysimme asunnon Firenzestä. Asunnonmetsästys osoittautui nimittäin luultua värikkäämmäksi puuhaksi! Nyt on uusi koti onneksi löytynyt ja vieläpä kohtuulliseen hintaan mainiolla sijainnilla, mutta se edellytti kyllä melkoisia kokemuksia.

Anna oli siis koko asunnenmetsästyksemme toteuttaja, ja sillä välin kun olin itse yliopistolla, hän surffaili vuokranvälityssivustoilla ja soitteli toinen toistaan omituisempia puheluita mahdollisille vuokraisännille. Kauniinnäköisiä asuntoja löytyi nettisivustoilta yllin kyllin, mutta suurinta osaa niistä ei haluttu vuokrata näin epämääräisille tyypeille (maahanmuuttajia, opiskelijoita, maassa vain muutaman kuukauden…). Ensimmäiset asuntotreffimme olivat viime lauantaina, ja niinpä hyppäsimme aamutuimaan Firenzen junaan.

Ensimmäinen hämmennys iski, kun koetimme löytää oikeaa talonnumeroa. Numerointi eteni kadulla jotakuinkin näin: 88, 90, 22, 100, 34, 160, 156… Numeroinnissa on ilmeisesti jokin järki; talot, korttelit ja liikehuoneistot lasketaan erikseen tai jotain..? Vuokranvälittäjä saapui kuitenkin paikalle täsmällisesti (!) ja johdatti meidät kivannäköiseen rappukäytävään.

Kun astuimme sisään, vuokranvälittäjä pahoitteli: ”Questo appartamento non è molto luminoso…” (Tämä asunto ei ole kovin valoisa.)

”Ahaaa, täällä ei ole yhtään ikkunaa..? No paljonko se sitten maksaa?”

”900 euroa/kk plus lämmitys, vesi ja sähkö. Mutta täällä on energiansäästölamput!”

Perfetto!

Seuraavaksi menimme katsomaan unelmien kaksiota, isoa ja valoisaa asuntoa jossa oli freskoja katossa. Mutta sitä ei haluttu vuokrata vain viideksi kuukaudeksi, vaan olisi pitänyt olla vähintään vuosi. (Ei niin, että siinä olisi Annan mielestä ollut mitään ongelmaa jäädä tänne vuodeksi.)

Jonkin verran ehdimme myös katsella maisemia Firenzessä. Jokirannassa oli turkulaisille kotoisat maisemat, kun vesi oli raikkaan ruskeaa.

Kirjastossa kelpaa opiskelijan viettää aikaa.

Ja lounasvaihtoehdot ovat maittavia!

Lauantaina jouduimme palaamaan Sienaan tyhjin käsin, joten viime torstaina lähdimme toiveikkaina Firenzeen uudestaan. Päivä alkoi kenties vieläkin epämääräisemmin kuin lauantai. Keskiviikkona Annalle oli soitettu takaisin jostakin niistä numeroista, joihin hän oli aikaisemmin viikolla soittanut. Anna ei ollut ehtinyt vastaamaan, ja kun hän vuorostaan soitti takaisin, nainen linjan toisessa päässä vastasi vain ”Pronto!” (Suora käännös: Valmiina!) eikä esitellyt itseään sen tarkemmin. Hän kuitenkin tarjosi meille asuntoa nähtäväksi, joten päätimme lähteä katsomaan. Kun saavuimme paikalle, meitä lähestyi nainen verskapuvussa ja tervehti: ”Ciao, sono io!” (’”Terve, olen minä!” Johon tekisi tietysti mieli vastata, että ”Davvero, anch’io sono io!” eli ”Tottavie, myös minä olen minä!” ) Meillä ei siis edelleenkään ollut tietoa siitä, kenen kanssa olimme tekemisissä, mutta nainen kyllä pyysi anteeksi sitä, ettei ollut ehtinyt vielä vaihtaa vaatteita. Kello oli neljä iltapäivällä…

Sitten meidät johdatettiin tyhjään varastohalliin, jossa oli kaksi hetekaa. Tästäkään ei siis valitettavasti tullut uusi kotimme Firenzessä, vaikka Anna yrittikin nähdä asian valoisan puolen toteamalla, että asunnossa oli jollain lailla loft-mainen tunnelma.

Uusi koti löytyi lopulta onnellisten sattumusten summana aivan Firenzen historiallisesta keskustasta, samasta korttelista sellaisten myymälöiden kuin Cos, Dolce&Cabbana tai Gucci läheisyydestä. Asunnossa on tilava keittiö ja pieni terassi sekä omat huoneet molemmille. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tässä vielä vähän maisemia uudesta kotikorttelista, tervetuloa kylään!

-Karoliina&Anna