Viime päivinä olen hyvästellyt monia minulle tärkeitä ihmisiä, halannut ja poskisuudellut sydämeni kyllyydestä. Vaihdon viimeisten viikkojen tunnelma on tosi ristiriitainen: toisaalta on jo koti-ikävä ja on ihanaa ajatella kaikkia jälleennäkemisiä ja syksyn uusia kuvioita, suunnitella uusia kursseja ja asunnonmetsästystä. Hetkittäin on siis enää puoliksi täällä Italiassa ja mielessään puoliksi jo kotona.

Toisaalta taas en ole yhtään valmis siihen, että tämä kaikki loppuu, ja haluan nauttia täysillä näistä viimeisistä päivistä, Firenzen parhaista tekemisistä ja hetkistä kaikkien ihanien ihmisten kanssa. Eikä täällä oleminen tuntuisikaan enää mielekkäältä jos ajattelisi jatkuvasti vain Suomea. Vaikka olemme tunteneet vain muutaman kuukauden, näistä ystävistä on tullut tärkeitä. Suurimpaan osaan en olisi normaalissa arjessani varmaankaan koskaan tutustunut, mutta yhteiset kokemukset yhdistävät tiiviisti.

Mutta tietysti, mitä enemmän näistä ihmisistä välittää, sitä surullisemmalta tuntuu sanoa hyvästit. Olen jo kolmena iltana seissyt Firenzen juna-asemalla ja vilkuttanut perään kyyneleet silmissä.

Emme ole kuitenkaan sanoneet hyvästi, vaan sen sijaan ”Ci si vede”, eli ”nähdään” Toscanan murteella. Ehkä jälleennäkeminen esimerkiksi Saksassa tai Itävallassa onkin mahdollista!

Firenzen ystävien lisäksi olen hyvästellyt Sienan ystäväni, joiden kanssa sain viettää viime viikolla ihanan viikonlopun! Oli ikään kuin bonusta saada nähdä nämä ihmiset vielä kerran täällä Italiassa, sillä jälleennäkeminen tapahtui hyvin spontaanisti. Mutta hyvästeleminen uudemman kerran — vaikeaa. Tanssimme puistossa saksalaisen dj:n, Bebettan, tahtiin aamuyöhön saakka spritzejä juoden ja tuntien olomme hyvin nuoriksi.

(Kuvan mies ei liity tarinaan vaikka näyttää hänkin nauttineen spritzin tai pari liikaa.)

Muutaman asian kuitenkin keksin, joita en Italiasta jää kaipaamaan: liikenteen melua (joka on vähäisyyteensä nähden välillä suorastaan järisyttävä – johtuneeko siitä, että autot ovat keskimäärin aika vanhoja ja tiet huonossa kunnossa?) sekä epätasaista vedenpainetta ja -lämpötilaa, erityisesti suihkussa, mutta myös esimerkiksi tiskatessa. Lisäksi Suomen kesän vehreys ja siedettävät lämpötilat tuntuvat tällä erää melko houkuttelevilta! Paluulento onkin jo varattu, saavun Suomen kesän hellään huomaan elokuun alussa. Ensi viikko jää kuitenkin viimeisekseni täällä Firenzessä, sillä sen jälkeen on luvassa reppureissailua ympäri Etelä-Italian ja Sisilian – tunnelma on siis tosiaankin jo haikea.

Nyt lähden seuraamaan päivän jännitysnäytelmää nimeltä Saksa-Ranska. Hauskaa (ruissi)viikonloppua kaikille!